Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

KRP: Suomenlahden kaapelivauriot vaikuttavat aiheutuneen nimenomaan ankkurista tai sen ketjusta

LEHTIKUVA / HANDOUT
Suomenlahdesta nostettiin KRP:n tekemän esitutkinnan yhteydessä ankkuri, jonka epäillään liittyvän joulupäivänä 25. joulukuuta 2025 tapahtuneisiin kaapelivaurioihin. Ankkuri nostettiin ylös viranomaisten yhteisessä operaatiossa eilen iltapäivällä 6. tammikuuta 2025.

Suomenlahdella tapahtuneet kaapelivauriot vaikuttavat aiheutuneen nimenomaan laivan ankkurista tai ankkuriketjusta. Näin arvioi STT:lle tutkinnan yleisjohtaja, rikosylikomisario Risto Lohi keskusrikospoliisista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Keskusrikospoliisi kertoi aiemmin, että Suomenlahdesta nostettiin eilen ankkuri, jonka epäillään liittyvän joulupäivän kaapelivaurioihin ja kuuluvan Eagle S -alukselle.

Seuraavaksi poliisi muun muassa selvittää, onko kyseessä juuri Eagle S -tankkerin ankkuri. Ankkurin löytyminen aluksen reitin varrelta viittaa Lohen mukaan vahvasti siihen, että kyseessä on juuri tämän aluksen ankkuri.

KRP:n mukaan ankkuri löytyi Eagle S:n reitiltä Porkkalanniemen tasalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE