Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

KTK: Sote-uudistuksessa huomioitava kaikki työntekijät – ”Kasvava pula kuntatekniikan osaajista edellyttää jatkossakin oman työehtosopimuksen”

iStock

Kasvava pula kuntatekniikan osaajista edellyttää jatkossakin oman työehtosopimuksen, jolla varmistetaan osaavan työvoiman saanti kuntiin. KTK Tekniikan Asiantuntijat ry:n edustajakokous vaatii entistä kattavampaa tekniikan alan sopimusta.

Demokraatti

Demokraatti

Kunnissa, kuntayhtymissä ja kunnallisissa osakeyhtiöissä työskenteleviä teknisiä asiantuntijoita edustava KTK muistuttaa, että vuoden 2023 alussa aloittaville hyvinvointialueille tulee uusi työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmä. Kunnalliset pääsopijajärjestöt ovat yhdessä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa valmistelleet jo pitkälle niin sanottua sote-sopimusta, joka koskee hyvinvointialueille siirtyvää sosiaali- ja terveystoimen henkilöstöä.

”Hyvinvointialueille siirtyy myös merkittävä määrä nykyisen Teknisten sopimuksen piirissä olevia tekniikan ammattilaisia, muun muassa palo- ja pelastustoimi ja sairaalatekniikka. Näiden tekniikan alan osaajien tulevasta työehtosopimuksesta tai työehdoista ei vielä ole edes aloitettu neuvotteluja”, KTK huomauttaa tiedotteessa.

KTK kertoo kantavansa erityistä huolta siitä, että historiallisen laajassa sote-uudistuksessa kaikki työntekijäryhmät tulevat otetuksi huomioon yhdenvertaisesti.

”Tämä edellyttää sitä, että koko tuleva hyvinvointialueita koskeva sopimuskenttä valmistellaan ajoissa pääsopijajärjestöjen kanssa”, KTK linjaa.

Pääosa nykyisen Teknisten sopimuksen piirissä olevista tehtävistä tehdään KTK:n mukaan jatkossakin kunnissa. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on sopimuskentän muutoksen yhteydessä lähtenyt KTK:n mukaan siitä, että Teknisten sopimus on lakkautettava ja siirrettävä osaksi yleistä sopimusta (KVTES).

”Pääsopijajärjestöt eivät ole hyväksyneet KT:n näkemystä ja ovat esittäneet, että kaikki tekniikan alan tehtävät siirretään yhteen tekniikan alan sopimukseen. Tämä toteuttaisi aidosti osapuolten välisessä aiesopimuksessa sovitun tavoitteen, jonka mukaan jatkossa on vain yksi tekniikan alan sopimus”, KTK toteaa.

Eilen torstaina Helsingissä kokoontunut KTK:n edustajakokous muistuttaa KT:ta, kuntapäättäjiä ja työnantajia tekniikan tärkeydestä ja toimivuudesta koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta.

”KTK edellyttää, että hyvinvointialueille siirtyvän teknisen henkilöstön työ- ja virkasuhteista sovitaan yhdessä kestävällä tavalla. Lisäksi KTK vaatii, että kuntiin jäävien teknisten osalta työ- ja virkasuhteiden ehdoista sovitaan jatkossakin itsenäisessä tekniikan alan sopimuksessa, joka koskisi kaikkia teknisiä tehtäviä”, edustajakokous linjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE