Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoiminta pääsee jälleen käyntiin – muun muassa kirjastot ja uimahallit voivat nyt avata ovensa

Useat kulttuuri- ja sivistyspalvelut, nuorisotilat ja liikuntapaikat avaavat ovensa tänään, kun niitä koskevat koronavirusrajoitukset poistuvat. Nyt avattavat tilat suljettiin 16. maaliskuuta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ovensa voivat avata esimerkiksi museot, teatterit, kirjastot ja uimahallit. Myös järjestöjen tilat, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset aukeavat.

Urheilukilpailuja ja kilpasarjoja voidaan jälleen käynnistää erityisjärjestelyin.

Myös kokoontumisrajoitukset lievenevät. Koolla saa jatkossa olla korkeintaan 50 ihmistä, kun aiemmin määrä oli rajattu kymmeneen ihmiseen.

Valtioneuvosto linjaa, että sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa turvallisuus on varmistettava asiakasmäärää rajaamalla, turvaetäisyyksillä ja hygieniaohjeistuksella.

Sen sijaan yli 500 hengen yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä ainakin heinäkuun loppuun saakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE