Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kulttuuripajat Kaarisillan koululla – työpajatoiminnalla tukea hyvinvointiin

Kulttuuripaja Koululla -kokeilu. Työryhmä Markus Vähälä, Minna Alho, Emilia Laine, Mirva Heino, Jenni Peltomaa ja Kiia Lehtinen.

Tukiranka ry, Kukunori ry:n Propellipäät -hanke ja Kaarisillan Yhtenäiskoulu aloittivat syksyllä 2019 kulttuuripajakokeilun Kaarisillan yhtenäiskoululla Porissa. Koulupäivän lomaan sijoittuva järjestöjen tukema työpajatoiminta tarjoaa oppilaslähtöistä tukea hyvinvointiin. Samalla kokeilu tarjoaa uusia työn mahdollisuuksia osatyökykyisille.

Pertti Rajala

Demokraatti / Satakunta

Kokeilussa koulun kolme yhdeksännen luokan oppilasta toimi vertaisohjaajina yhdessä Porin kulttuuripaja Lumon vertaisohjaajan Emilia Laineen kanssa. Toiminnan ohjaajat ovat siis vapaaehtoisia Kaarisillan koulun oppilaita. Koululla toimi syksyn aikana viikoittain kaksi ryhmää, joita kutsutaan pajoiksi.

”Siistii, et oppii tekee ruokaa”

–        Päiväunipaja oli tarkoitettu rentoutumista ja lepoa varten. Oppilaat saapuivat maanantaisin pitkällä välitunnilla liikuntasaliin, hakivat itselleen jumppapatjat ja huilasivat. Päiväunipajasta muodostui hitti oppilaiden keskuudessa. Paja alkoi toimia noin 30 oppilaalla. Pajan suosio kasvoi ja lopuksi osallistujia oli jo 70, ohjaaja Emilia Laine kertoo.

Välipalapajassa valmistettiin koulun kotitalousluokassa välipalaa keskiviikkoisin koulun jälkeen. Oppilaat oppivat ruuantekotaitoja ja helppoja ruokaohjeita, joita voi hyödyntää kotona. Oppilaat pitivät ruuanvalmistamisesta ja sen lomassa tulevasta yhdessäolosta. Ohjaaja Emilia Laine kertoo:

–        Teimme oppilaiden toivomia välipaloja esimerkiksi smoothieita, lämpimiä voileipiä ja tortilloja. Ensimmäisellä kerralla kävijöitä oli 16, jonka jälkeen kävijämäärä vakiintui hieman alle kymmeneen osallistujaan. ”Siistii, et oppii tekee ruokaa”, eräs osallistuja totesi.

Taiteilijan nimimerkki Novan piirroksia kulttuuripajan toiminnasta

Lisäenergiaa opiskeluun

Välipalapaja päättyi yhteiseen ruokailuhetkeen. Ajatus pajan taustalla oli, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus välipalaan. Päiväunipajassa oppilaat saivat lisäenergiaa opiskeluun ja loppupäivään.

– Sain itse kokemusta nuorten kanssa työskentelystä ja varmuutta toimia ryhmän ohjaajana. Sain myös valmiuksia toimia tilanteissa, joissa alkuperäinen suunnitelma ei toiminutkaan. Kaiken kaikkiaan pajat toimivat pääsääntöisesti hyvin ja niistä oli nuorille hyötyä, ohjaaja Emilia Laine summaa kokemuksiaan työpajatoiminnasta.

Tukiranka ry toimii uranuurtajana kehitettäessä palveluja mielenterveyskuntoutujille Satakunnassa. Toiminnan tavoitteena on mielenterveyskuntoutujan syrjäytymisen ehkäiseminen ja sopeutuminen yhteiskuntaan tasavertaisena yksilönä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE