Talous
26.2.2026 08:00 ・ Päivitetty: 26.2.2026 08:00
Kuluttajien luottamus heikkeni edelleen – ”Työttömyyden uhka sekä huolestuttavat uutiset pitävät varovaisina”
Kuluttajien luottamus heikkeni helmikuussa entisestään, kertoo Tilastokeskus. Ajankohtaa pidettiin erittäin epäotollisena isoille hankinnoille ja lainanotolle.
Kuluttajien luottamus on heikentynyt kuukausi kuukaudelta. Luottamusindikaattorin saldoluku painui -10,5:een, kun se oli tammikuussa -8,7 ja joulukuussa -7,3.
Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom näkee, että poikkeuksellisen heikoksi jämähtänyt kuluttajaluottamus jarruttaa yhä talouden kasvun käynnistymistä. Luottamus on tällä hetkellä erityisen haurasta ja reagoi tavanomaista herkemmin erilaisiin riskeihin.
- Työttömyyden uhka sekä huolestuttavat uutiset maailmalta ja kotimaasta pitävät kuluttajat varovaisina. Juuri kun tunnelma on kääntymässä parempaan, kotitalouksien niskaan kaadetaan lisää kylmää vettä, Ohlsbom sanoo tiedotteessa.
Luottamus oli matalinta pääkaupunkiseudulla ja korkeinta Pohjois-Suomessa.
Yli kaksi kolmesta näki, että Suomen taloustilanne on heikompi kuin vuotta aiemmin.
TÖISSÄ olevista 29 prosenttia arvioi työttömyyden tai lomautuksen omakohtaisen uhan kohonneen.
Kun tilanne on tämä, Danske Bankin yksityistalouden ekonomisti Kaisa Kivipelto ei ihmettele sitä, että laajempi luottamus talouteen heikentyi helmikuussa.
- Tarvitaan vahvempia merkkejä työmarkkinan käänteestä, ja tietenkin voimakkaammin kasvavaa työllisyyttä, jotta luottamus ja siten myös kulutus elpyy, sanoo Kivipelto tiedotteessa.
Kuluttajista niin ikään 29 prosenttia arvioi helmikuussa, että heidän oman taloutensa tila kyselyhetkellä oli huonompi kuin vuotta aiemmin. 21 prosenttia näki, että oma talous on paremmassa jamassa.
Helmikuussa rahankäyttöaikeita oli vain niukasti ja asunnon ostoa suunniteltiin normaalia vähemmän. Asunnon ostoa tai talon rakentamista harkitsi 11 prosenttia kuluttajista.
Kuluttajista noin neljännes arvioi ajan otolliseksi lainan ottamiselle.
Tiedot perustuvat kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.-17. helmikuuta 1 200 Suomessa asuvaa.
EK:N luottamusindikaattorin mukaan teollisuuden ja vähittäiskaupan talousluottamus vahvistui helmikuussa edelliskuusta. Palveluissa indikaattorin lukema taas laski ja myös rakentamisen luottamus heikkeni entisestään.
EK:n pääekonomistin Penna Urrilan mukaan ilahduttavinta on teollisuuden luottamuksen nousutrendi, sillä se kertoo vientikysynnän paranemisesta vähitellen.
Kokonaisuutena elinkeinoelämän luottamus ei juuri muuttunut helmikuussa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
