Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kummallinen tulos IS-kyselyssä – Pienituloiset hurraavat Sipilän hallitukselle

Tyytymättömyys Juha Sipilän (kesk.) hallitukseen on yhä kasvussa.

Tyytyväisyys hallitukseen on hienoisessa laskussa, ilmenee Ilta-Sanomien teettämästä kyselystä.

Hallitukseen erittäin tai melko tyytyväisiä on 43 prosenttia, kun vuosi sitten heitä oli 47 prosenttia. Toisaalta melko tai erittäin tyytymättömien osuus on hieman laskenut vuoden takaisesta, ja epävarmojen osuus on kasvanut.

Tyytyväisyys hallituksen toimintaan on suurinta alle 30 000 euroa vuodessa tienaavien joukossa.
Tyytyväisimpiä hallitukseen olivat keskustan äänestäjät, tyytymättömimpiä taas vasemmistoliiton kannattajat. SDP:n kannattajien tyytyväisyys hallitukseen on noussut reilusti: melko tai erittäin tyytyväisten määrä nousi vuoden aikana 15 prosentista 34 prosenttiin.

Hallituspuolueista sen sijaat Perusuomalaiset on tyytymättömimpiä hallitukseen. Puolueen kannatus sen hallitustaipaleella onkin romahtanut alle 10 prosentin.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen selittää IS:n lukuja sillä, että ihmiset ovat jo tottuneet kipeisiin leikkauksiin. Kantaansa ilmaisemattomien määrä on tosin liki kolminkertaistunut 3 prosentista 8 prosentiin.

Taloustutkimus kysyi mielipidettä hallituksen toimintaan noin tuhannelta ihmiseltä kuun vaihteessa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001253081.html

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE