Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kumpula-Natri neuvottelee mikromuovisaasteen estämistä koskevaa lainsäädäntöä – tästä on kyse

Jukka-Pekka Flander / SDP
SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri.

Ympäristölle haitallisten mikromuovien leviämiseen on välttämätöntä puuttua lainsäädännöllä, SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri toteaa tiedotteessaan.

Demokraatti

Demokraatti

Mikromuovit ovat paitsi haitallisia ympäristölle, myös kulkeutuvat ihmiskehoon. Yksi suurimmista tahattomista mikromuovin aiheuttajista ovat muoviteollisuuden käyttämät muovipelletit. Niitä päätyy ympäristöön suurimmaksi osaksi virheellisen käsittelyn johdosta, esimerkiksi kuljetuksessa tai tuotannossa.

– EU:ssa pääsi vuonna 2019 ympäristöön 52-184 000 tonnia muovipellettejä. Ne eivät hajoa eikä niitä voida poistaa luonnosta. Sen sijaan ne kerääntyvät eläimiin, sekä ihmisiin ruoan kautta. Siksi pidän lainsäädännön etenemistä todella tärkeänäm, Kumpula-Natri sanoo tiedotteessaan.

Kumpula-Natri toimii tällä hetkellä parlamentin teollisuusvaliokunnassa muovipellettien hävikin estämiseen tähtäävän lainsäädännön varjoraportoijana.

Tulevan lainsäädännön avulla on tarkoitus varmistaa, että kaikki muovipellettejä EU:ssa käsittelevät toimijat toteuttavat tarvittavat varotoimenpiteet ja noudattavat huolellisuutta. Kyseessä on merkittävä uudistus, sillä sen odotetaan vähentävän pellettien joutumista luontoon jopa 74 prosenttia. EU:n laajuinen lainsäädäntö varmistaa, että kaikkia eurooppalaisia toimijoita kohdellaan tasapuolisesti.

Lainsäädännön on määrä vähentää erityisesti vesistöihin kohdistuvia ympäristöhaittoja. Suomen ja Itämeren kannalta uudistus on Kumpula-Naterin mukaan erittäin tervetullut.

Kumpula-Natri sanoo, että tällä hetkellä emme edes ole kartoittaneet muovipellettien käsittelyä Suomessa.

– Ympäristöhaittoja on vähennettävä, mikäli haluamme että luontomme ja vesistömme pysyvät terveinä tulevaisuudessakin. Kyse on paitsi ympäristön-, myös ihmisten terveyden suojelusta, Kumpula-Natri sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE