Ristin juurella on krypta, jonka paavi Johannes XXIII vihki basilikaksi vuonna 1960. Basilikaan on haudattu kaksi ihmistä – falangistipuolueen perustaja José Antonio Primo de Rivera ja diktaattori, Generalissimus Francisco Franco.

Kun ohitan Kaatuneitten Laakson ja näen taivasta vasten suuren ristisymbolin, minua sekä etoo että pelottaa. Uskonto on valjastettu palvelemaan pahan voimia. Voimakkaimpien mielivaltaa, demokratian vastaisuutta.

Espanjassa on nykyisin uskonnonvapaus eikä katolinen kirkko ole valtionkirkko. Siitä huolimatta juuri katolisella kirkolla  on suunnatonta harmaan eminenssin valtaa mitä tulee politiikkaan. Se on perintöä Francon ajalta, jolloin kirkko ja francolaisuus elivät käsi kädessä.  Vallassa nyt oleva Partido Popular on suoraa jatkumoa francistiajalta ja sitä äänestetään koska kirkonmiehet siihen kansalaisia kehottavat.

Mutta nyky-Espanjassa on valtava toleranssi niin islaminuskoisia kuin juutalaisiakin kohtaan. Siihen on vakavat historialliset syyt. Espanjassa 1400-luvulla  pakkokäännytettiin kristityiksi maassa vuosisatoja asuneet maurit, muslimit.  Uskontestinä käytettiin sianlihan julkista nauttimista. Jos et syönyt sikaa sinut teloitettiin. Maasta saivat lähteä  kaikki juutalaiset. Jumalan nimissä. Vasta nykyaikainen demokratia, 40 vuotta sitten päättyneen diktatuurin ajan loputtua julisti uskonnonvapauden ja erotti muodollisesti valtion kirkosta.

Euroopassa valtauskontona on historiallisesti ollut kristinusko, sen monissa eri muodoissaan.

Kerta toisensa jälkeen ensimmäisestä ristiretkestä meidän päiviimme on kristinuskoa käytetty sumuverhona tappamiselle, alistamiselle ja toisenlaista uskoa harjoittavien hävittämiselle.

Nyt käyttävät islamin oppia ääriryhmät väärin omassa tappamisagendassaan ja tekevät suunnattomasti hallaa sinänsä rauhantahtoiselle uskonnolle joka on syntynyt juutalaisuuden ja kristinuskon jälkeläisenä. Kristillisyyden nimissä sitten ääripoliittiset liikkeet tuomitsevat itse uskon, eivät sen väärinkäyttäjiä

Suomessa  emme voi enää puhua yksiuskontoisesta maasta jossa politiikka noudattaa maltillista uskonnollista agendaa. Juuri tällä hetkellä maan johdossa on henkilöitä joiden vakaumus kumpuaa uskonnollisuudesta ja joiden politiikka ei palvele kaikkia kansalaisia.

Kun hiljaisesti hyväksymme vihapuheet joissa sekoitetaan ällöttävällä tavalla uskonnollinen ideologia ja sen väärinkäyttäjät, olemme lähempänä uskonvainoja kuin kuvittelemmekaan. Viha näyttää Suomessa jo olevan nousemassa. Johtuuko nykyisen hallituksen omista vakaumuksista että tähän vakavaan ilmiöön ei ole otettu vahvasti kantaa?

Nykyaikana meidän tulisi pyrkiä kohti toleranssia ja ymmärtämistä ja jättää uskonto uskovaisille. Kristillisten eri suuntausten lisäksi on Suomessa noin 100 000 muslimia, vähän alle 2 000 juutalaista, kymmenisen tuhatta hindua ja buddhistia ja suuri joukko ihmisiä jotka eivät harjoita mitään uskontoa. Vaikka valtionkirkko nykymuodossaan on tolerantti ja suvaitsevainen ja pitää itsensä erossa päivänpolitiikasta, ei tarvita muuta kuin että sen johtoon nousee aivan toisenlaisia arvoja omaavia johtajia.

Uskontoa ei pitäisi enää milloinkaan sekoittaa politiikkaan. Kun seurasin Yhdysvaltain presidentin virkaanastujaisia eri kristillisten uskontokuntien edustajat rukoilivat siunausta tulevalle johtajalle. Vähän sen jälkeen presidentti Trump aloitti oman uskonvainonsa islaminuskoisia kohtaan.

Jos emme pian erota politiikkaa uskonnosta, saatamme nähdä suuren kivisen ristin kohoavan kohti taivasta. Eikä se ole armon risti.