Kysyttekö vielä, miksi monet nuoret eivät usko tulevaisuuteensa, vaikka taloudesta tulee niin hienoja uusia kasvulukuja?

Uutisissa puhutaan talouskasvusta ja säästöistä. Minä mietin omaa tulevaisuuttani. Työntekoon pitää kannustaa, sanotaan hallituksesta.

Minä kyllä haluaisin töitä, mutta parinkymmenen hakemuksen jälkeenkin valinta osuu toiseen.

Silti työttömyydestä puhutaan usein kuin kyse olisi vain omista valinnoistani.

Tiistai

Opiskelukaveri kertoo muuttavansa takaisin vanhempiensa luo.

Se ei ole hänen unelmansa. Se on hänen ainoa vaihtoehtonsa.

Politiikassa puhutaan nuorten itsenäistymisestä ja vastuusta. Mietin, mitä vastuu tarkoittaa, jos rahat eivät riitä omaan kotiin ja töitä on vaikea löytää.

Nykyisen hallituksen toimet, kuten sosiaaliturvan leikkaukset ja suojaosien poistot vaikeuttavat arkeani, tekevät siitä paikoin mahdottoman. Silti minulta odotetaan, että rakennan tulevaisuuttani.

Keskiviikko

Käyn kaupassa laskimen kanssa ja jätän hedelmät hyllyyn.

Kassalla palautan tuotteen, koska laskin väärin.

Budjetissa säästö on luku. Minun elämässäni se tarkoittaa huolta, häpeää ja maitopurkin palauttamista kassalle.

Torstai

Kaveri kysyy, lähdenkö keikalle. En lähde, koska minulla ei ole varaa. Sanon olevani kiireinen.

Köyhyys saa vetäytymään. Talouden kiristyessä jätin myös harrastukseni. En haluaisi lykätä opintojani, mutta mietin, mitä jos en jaksa.

Näitä seurauksia on vaikeampi korjata kuin budjetin lukuja.

Perjantai

Luennolla puhutaan urasta ja asunnosta.

Mietin, miten voi suunnitella vuosia eteenpäin, kun elämäni on suunniteltavissa vain tukikuukausi kerrallaan.

Nuorisobarometrin mukaan omaan tulevaisuuteensa optimistisesti suhtautuvien nuorten osuus on romahtanut vuosikymmenessä.

En ole yksin.

Kysyttekö kaiken tämän jälkeen, miksi nuoret eivät luota?

Lauantai

Tapaan isovanhempani.

He kertovat ajasta, jolloin koulutusta rakennettiin innolla, nuoret nähtiin sijoituksena tulevaisuuteen ja hyvinvointivaltioon luotettiin.

Heidän puheissaan on jotain, mitä kaipaan: luottamusta siihen, että yhteiskunta kulkee ihmisen rinnalla.

Kun säästöistä tulee politiikan lähtökohta, sosiaaliturva näyttäytyy helposti vain kuluna.

Leikkaukset ovat poliittisia valintoja, ja niin ovat niiden seuraukset.

Sunnuntai

En usko, että päättäjät ovat pahoja ihmisiä. Mutta kuinka hyvin he tietävät päätöstensä vaikutuksista?

Olen lukenut Riikka Purran (ps) toteavan, ettei empatia voi olla politiikan tekemisen tapa. Se ihmetyttää minua.

Kuullaanko minua? Nähdäänkö minut muuna kuin kuluna?

Empatia ei poista valtion velkaa, mutta se voisi saada kysymään, mitä säästöt maksavat: epävarmuutta, myöhässä saatua apua tai nuoren menetettyä uskoa tulevaan.

Meiltä nuorilta saa odottaa vastuuta, mutta meille on ensin annettava mahdollisuus kantaa sitä.

Joskus kaiken voisi muuttaa työpaikka, yllättävä mahdollisuus tai ihminen, joka uskoisi minuun. Turvallisen tulevaisuuden ei kuitenkaan pitäisi riippua hyvästä onnesta, vaan siitä, että meitä ympäröi hyvinvointivaltio.

Iltauutisissa puhutaan kasvun näkymistä, mutta ne eivät näy vielä jääkaapissani eivätkä lompakossani.

Nuoren ei pitäisi joutua toivomaan empatiaa politiikalta, vaan voida luottaa siihen. Nyt on suunnanmuutoksen aika.

Kirjoittaja on työkykyasiantuntija, kaupunginvaltuustoryhmän puheenjohtaja (sd.) ja aluevaltuutettu Kokkolasta.