Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kuntien työntekijät kertovat työhyvinvointinsa laskeneen merkittävästi

Kuntatyöntekijöiden työhyvinvointi on laskenut merkittävästi, käy ilmi Työterveyslaitoksen uudesta pitkittäistutkimuksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tutkimuksen mukaan kuntien työntekijöiden työuupumus on lisääntynyt ja sitoutuminen nykyiseen työpaikkaan heikentynyt. Myös työn imun koetaan laajalti vähentyneen.

Työterveyslaitoksen tutkimus kattoi 34 suomalaista kuntaa. Otantana oli 2 453 kuntatyöntekijää. Työntekijöitä seurattiin keväästä 2016 loppuvuoteen 2017.

Työterveyslaitoksen mukaan erityisesti pitkään valmisteltu maakunta- ja sote-uudistus on tuonut monenlaista epävarmuutta kuntatyöntekijöiden arkeen.

Yli 20 000 asukkaan kunnissa koettiin, että työtä haittaavat ilmiöt, kuten tiedon saamisen kankeus ja ristiriitaiset odotukset, olivat lisääntyneet tutkimusjakson aikana.

Muutokset, epävarmuus ja heikentyneet kuntatyöpaikkojen voimavarat näkyivät tutkimuksessa heikentyneenä hyvinvointina. Uupumusoireet ja työssä tylsistyminen olivat yleistyneet kuntatyöntekijöiden parissa.

Tutkijoiden mukaan paremmin työpaikalla voitiin niissä kunnissa, joissa oli panostettu työpaikan sosiaalisiin voimavaroihin, kuten johtamiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE