Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kunta-alan verontilityksessä ongelmia – Antti Rinne kertoi Kuntamarkkinoiden paneelissa, että selvitys on käynnissä

Puolueiden puheenjohtajat olivat Kuntamarkkinoilla järjestetyssä puoluejohdon paneelissa tänään. Kuvassa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Kuntaliitto julkaisi eilen kannanoton, jossa se penäsi kuntien verontilitysjärjestelmään nopeita uudistuksia. Ne loisivat kunnille luotettavan, tasaisemman vuosittaisen verotulojen kertymisen mallin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kuntaliiton mukaan kunnat ovat joutuneet kestämättömään tilanteeseen sen vuoksi, että kunnallisveron kertymien ennustaminen on tullut viime vuosina yhä vaikeammaksi. Budjettien laatiminen, veroprosenteista päättäminen ja pidemmän aikavälin taloussuunnittelu ovat tämän vuoksi hyvin epävarmalla pohjalla.

Viime vuonna ongelmaksi koitui tilitysjärjestelmästä johtuvat suuret vero-oikaisut. Tämän lisäksi ennakonpalautukset olivat ennätyksellisen korkeita. Myös kuluvana vuonna kunnallisveroennustetta on jouduttu voimakkaasti alentamaan.

Tänä vuonna ongelmana ovat olleet verotusjärjestelmään liittyvät tulorekisteri- ja verokorttiuudistus sekä verotuksen joustava valmistuminen, mikä on johtamassa arvion mukaan 600-700 miljoonan euron saamatta jääviin verotuloihin tänä vuonna. Kuntaliiton mukaan tämä uhkaa johtaa muun muassa veroprosenttien korotuksiin, velkaantumisen kasvuun sekä vaikeuksiin lain edellyttämien tasapainotavoitteiden saavuttamisessa.

“Tämä täytyy selvittää kunnolla.”

Tänään Kuntamarkkinoilla Helsingissä pidetyssä puolueiden puheenjohtajapaneelissa pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne otti kantaa asiaan.

– Meillä on kuntien talouden näkökulmasta hankalin edellisen hallituksen tekemä ennakkoperintään liittyvä päätös, joka käytännössä vaikuttaa sillä tavalla, että nyt näyttää siltä, että verotusta ei kerry samalla tavalla kuin oli ajateltu kertyvän edellisen ennakkoperintämallin voimassaollessa, Rinne sanoi.

Rinne kertoi, että on pyytänyt selvitystä asiaan. Hänestä olisi hyvä, jos asiaa pystyttäisiin edistämään kirjanpidollisilla toimilla.

Rinne sanoi olevansa myös ihmeissään siitä, että uusi tulorekisteri ei tällä hetkellä tuota kunille sitä rahaa kuin ennen, siitäkään huolimatta että palkkasumma on kasvussa.

– On pikkuinen pelko häviääkö nyt kunnilta ja valtiolta verotuloja. Tämä täytyy selvittää kunnolla.

Rinteen mukaan tässäkin asiassa on selvitystyö käynnissä. Asiaan haetaan ratkaisuja jo tämän vuoden puolella ja valtion lisätalousarviostakin saattaa olla luvassa helpotuksia.

Myös elinkeinoministeri, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi, että verotilitysjärjestelmä on syytä hoitaa kuntoon.

– Aika vaikeahan on päätöksiä tehdä, jos tilitykset tulevat jäljessä. Ennakoitavuuden kuntataloudessa on parannuttava, Kulmuni totesi.

Puolustaa ilmaista oppimateriaalia, on ihmisiä, jotka eivät pysty maksamaan. En haloua petteri palata sellaiseen maailmaan, että kumisaappaita jaetaan köyhille perheille luokan edessä.

Subj. päivähoidon palauttaminen kompensoidaan kunnille täysimääräisesti. 1,1 miljardia ensi vuoden alusta tulee kunnille lisää rahaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE