Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

6.3.2025 10:51 ・ Päivitetty: 6.3.2025 10:51

Kuntaliitto: Suhtautuminen luottamushenkilöiden tupla- ja triplarooleihin kriittistä kuntapäättäjien joukossa

iStock

Kuusi kymmenestä kuntapäättäjästä suhtautuu kriittisesti luottamushenkilöiden tupla- ja triplarooleihin, Kuntaliiton Kuntapäättäjätutkimus paljastaa.

Demokraatti

Demokraatti

Tupla- ja triplarooleilla tarkoitetaan tilannetta, jossa samalla henkilöllä on luottamustehtävä esimerkiksi kunnanvaltuutettuna, aluevaltuutettuna ja kansanedustajana.

Erityisesti johtavat viranhaltijat pitävät tutkimuksen mukaan usean luottamustoimen yhdistämistä ongelmallisena. Heistä 74 prosenttia suhtautuu asiaan kielteisesti. Kunnanhallituksen jäsenistä runsaat puolet on samaa mieltä. Roolien yhdistämistä myönteisenä pitää 17 prosenttia kunnanhallituksen jäsenistä.

Kuntaliiton tiedotteen mukaan kunnallisten luottamustehtävien määrä vaikuttaa asenteisiin. Viittä kunnallista luottamustehtävää hoitavat suhtautuvat roolien yhdistämiseen huomattavasti vähemmän kielteisesti kuin vain yhtä tehtävää hoitavat. Myös tehtäviin käytetty aika vaikuttaa asenteisiin. Mitä enemmän viikkotunteja kunnalliseen luottamustyöhön käytetään, sitä myönteisempää suhtautuminen on.

Kuntaliiton aiemmin julkaisemien tulosten mukaan luottamustehtäviin käytetään keskimäärin seitsemän tuntia viikossa. Ajankäyttöön vaikuttavat myös tehtävät – esimerkiksi hallituksen puheenjohtajisto käyttää keskimäärin 14 tuntia, hallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajisto 9 tuntia ja rivivaltuutetut 6 tuntia viikossa.

KRIITTISIMMIN tupla- ja triplarooleihin suhtautuvat sitoutumattomat ja vihreitä edustavat luottamushenkilöt.

Myös vasemmistoliiton ja perussuomalaisten suhtautuminen on enimmäkseen kriittistä. Kokoomuksen ja SD:n edustajat suhtautuvat keskimäärin kriittisesti, mutta eivät yhtä jyrkästi kuin edellä mainittujen puolueiden edustajat.

Myönteisin kanta on keskustan edustajilla. Hieman muita myönteisemmin suhtautuvat myös kristillisdemokraattien ja RKP:n edustajat.

Henkilöt, jotka aikoivat asettua ehdolle kuntavaaleissa tai jo toimivat aluevaltuutettuina, suhtautuvat vähemmän kielteisesti luottamushenkilöiden roolien yhdistämiseen kuin ne, jotka eivät aio lähteä ehdolle.

KUNTALIITTO nostaa esiin julkisoikeuden professori Janne Salmisen oikeudellisen selvityksen usealla eri hallinnon tasolla luottamushenkilönä toimimisesta.

Kuntaliitto kiteyttää, että selvityksessä kyse on siitä, millaisia oikeudellisia rajoitteita lainsäädäntö asettaa toimintaan samaan aikaan kunnassa ja hyvinvointialueella. Kysymys on käytännössä esteellisyydestä ja vaalikelpoisuudesta toimielimiin, erityisesti hallitukseen.

– Selvityksessä on toivottavasti aineksia laintulkintaan, mutta myös muutostarpeiden arviointiin. Tarkemmin mahdollisia lain muutostarpeita arvioi vielä erillinen työryhmä vuoden loppuun mennessä, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sanoo tiedotteessa.

Pekola-Sjöblom pitää erittäin tärkeänä, että asiasta keskustellaan laajasti ja moniäänisesti, jotta asia tulee huomioiduksi eri näkökulmista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU