Kotimaa
29.1.2025 11:37 ・ Päivitetty: 29.1.2025 12:56
Kuntaliitto: Varhaiskasvatuksen järjestämiskulut kasvoivat
Varhaiskasvatuksen järjestämiskulut kasvoivat runsaat 13 prosenttia vuodesta 2022 vuoteen 2023, kertoo Kuntaliitto.
Suhteellisesti suurinta kustannusten nousu oli ruotsinkielisten kuntien lisäksi kaksikielisissä kunnissa sekä suurimmissa kaupungeissa. Keskimäärin nousu oli 15 prosenttia päiväkotitoiminnassa mukana olevaa lasta kohden.
Kuntaliiton mukaan kuluja ovat lisänneet esimerkiksi lakimuutokset, jotka koskevat varhaiskasvatuksen tukea ja asiakasmaksuja. Erityisesti kustannusten nousu on kohdistunut päiväkotitoimintaan ja henkilöstökuluihin.
Nousua selittää osin myös varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrän kasvu. Kuntaliiton mukaan erityisesti alle kolmevuotiaiden määrä päiväkodeissa on lisääntynyt vuosina 2021-2023, mikä kasvattaa kuntien kuluja, koska pienten lasten kanssa työskentelyyn tarvitaan suhteessa enemmän henkilökuntaa. Muutoksen taustalla on kotihoidontuen käytön väheneminen.
- Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä kasvaa edelleen, vaikka ikäluokat pienenevät. Ennusteiden mukaan vuonna 2030 varhaiskasvatukseen osallistuisi jo 87 prosenttia ikäluokasta, joka olisi noin 10 000 lasta enemmän kuin vuonna 2023, sanoo Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen tiedotteessa.
Kuntaliiton mukaan perhepäivähoidossa olevien lasten määrä on vähentynyt, kun päiväkodeissa olevien lasten määrä on kasvanut. Samoin yksityisen hoidon tuen käyttö on vähentynyt, mutta palvelusetelitoiminta on lisääntynyt.
KUNTALIITTO kertoo myös, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutokset ovat pienentäneet asiakasmaksutuottoja merkittävästi. Nykyisin lähes 54 prosenttia varhaiskasvatusta käyttävistä perheistä ei tulojen perusteella maksa varhaiskasvatuksesta.
- Aiempaa laajempi maksuttomuus on myös muuttanut kuntalaisten palvelukäyttäytymistä. Perheet eivät enää ilmoita esimerkiksi poissaoloista yhtä kattavasti kuin aiemmin. Tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että päiväkotiin on palkattu esimerkiksi sijaisia, joita ei sitten olisikaan tarvittu, kun kaikki lapset eivät olekaan saapuneet hoitoon, Lahtinen jatkaa.
Suhteessa eniten maksutuotot ovat vähentyneet pienemmissä kunnissa.
Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 14.55.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.