Politiikka
11.2.2023 15:09 ・ Päivitetty: 11.2.2023 15:09
Kuntaministeri Paatero penää tulevaisuuslukutaitoa: ”Maailmaa on kyettävä tarkastelemaan pidemmälle aikavälille kuin neljä vuotta”
Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) puhui perjantaina 10.2. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran seminaarissa. Puheenvuorossaan Paatero korosti yhteiskunnan uudistumisen tärkeyttä. Paatero arvioi, että pysähtyneisyys on yksi suurimmista uhkakuvista Suomen tulevaisuudelle.
– Suomi ei voi pysähtyä ja seurata vain sivusta, vaikka eteen tulisi finanssi-, energia-, ilmasto- tai huoltosuhdekriisi. Kriisienkin hetkellä on kyettävä katsomaan jatkuvasti eteenpäin ja uudistumaan, jotta voimme vastata myös tulevaisuuden uhkakuviin ja haasteisiin mahdollisimman hyvin. Se onnistuu vain luomalla uutta, investoimalla, innovoimalla ja toimimalla kansainvälisesti. Muuten vaarana on, että taannumme ja kykymme selviytyä tulevaisuuden haasteista murenee, Paatero totesi tiedotteensa mukaan.
Paatero katsoo, että erityisesti tulevaisuuslukutaitoa tarvitaan jatkossa vahvasti päätöksenteon tukena. Myös OECD on Suomea koskevassa raportissaan suositellut parempaa tulevaisuuslukutaitoa politiikkatoimien valmisteluun.
– Esimerkiksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on suunnitellut kansanedustajille suunnattua tulevaisuuslukutaitokoulutusta. Se olisi erittäin tarpeellista, sillä päättäjien parempi tulevaisuuslukutaito vahvistaisi maamme valmistautumista, varautumista, joustavuutta ja kestävyyttä sekä kykyä sopeutua – eli resilienssiä. Emme voi kasvattaa resilienssiämme vain vasta kriisin keskellä, vaan sitä on tehtävä jatkuvasti.
Paatero huomauttaa, että kaikkein vaativimpien ongelmien ratkaisemiseksi ei riitä yksi hallituskausi. Siksi tarvitaan yhteistä ymmärrystä pitkän aikavälin haasteista ja sitoutumista niiden ratkaisemiseksi yli hallitusrajojen.
– Maailmaa on kyettävä tarkastelemaan pidemmälle aikavälille kuin neljä vuotta ja hallitusohjelma kerrallaan. Jos politiikka on sitä, että reagoidaan vain sen hetken ongelmiin ja hoidetaan kriisejä pistemäisesti, menetämme otteemme maamme tulevaisuuden hallinnasta, Paatero pohtii.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.