Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Työmarkkinat

Kuntien kirjasto-, kulttuuri- ja nuorisotoimen asiantuntijat halutaan ylös palkkakuopasta – liitto vaatii kattavaa palkkaohjelmaa

Jari Soini

Kunta-alan palkkaneuvotteluissa myös kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen alipalkattujen asiantuntijoiden palkkakuoppa on korjattava, vaatii Akavan Erityisalat.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki muistuttaa tiedotteessa, että kuntalaiset tarvitsevat monenlaisia laadukkaasti tuotettuja palveluja – myös kirjastoja, kulttuuria sekä nuoriso- ja liikuntapalveluja – voidakseen hyvin.

– Laadukkaat palvelut edellyttävät korkeakoulutettuja asiantuntijoita, joiden palkan tulee vastata työn vaativuutta ja sen edellyttämää koulutusta, hän linjaa.

Työn vaativuuteen ja edellytettyyn koulutukseen nähden esimerkiksi kirjastonhoitajan tai AMK-tutkinnon suorittaneen nuoriso-ohjaajan palkat eivät liiton mukaan ole oikeassa suhteessa. Kirjastonhoitajan tai museoamanuenssin kokonaisansio on 2700 euroa ja nuoriso-ohjaajan puolestaan 2500 euroa kuukaudessa.

– Kunta-alan korkeakoulutettujen palkkakurimusta ei ratkaista ammattialojen vastakkainasettelulla. Tulevaan sopimukseen tarvitaan kattava palkkaohjelma, jolla korjataan kaikkien kunta-alan koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkauksen jälkeenjääneisyyttä, Luomanmäki sanoo.

Luomanmäki muistuttaa, että ehkäisevä työ on yhteiskunnalle huomattavasti edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.

– Puhumme paljon siitä, miten sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti katsoen oikein ja kansantaloudellisesti kannattavaa. Päättäjien tulee muistaa, että asiantuntevilla kirjasto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisopalveluilla on valtava huono-osaisuutta torjuva vaikutus.

”Suomalaiset arvostavat korkealle museonsa ja kirjastonsa.”

Akavan Erityisalat muistuttaa, että Kantar TNS:n vuoden 2019 mielipidemittauksen mukaan 82 prosenttia suomalaisista lukee kulttuurin kansalaisen peruspalveluihin. Valtaosa suomalaisista katsoo, että hyvät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut lisäävät hyvinvointia. Selvityksen mukaan suomalaiset edellyttävät, että nuorten syrjäytymistä ehkäistään panostamalla nuorisopalveluihin. Myös liikuntapalveluihin tulee vastaajien selvän enemmistön mielestä panostaa.

– Suomalaiset arvostavat korkealle museonsa ja kirjastonsa – ne elävät nyt suorastaan nousukautta. Myös nuorten syrjäytymisen ongelmat tiedostetaan laajasti ja nuorisotyöhön halutaan panostaa. Liikunnan merkitys terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä ymmärretään ehkä paremmin kuin koskaan aikaisemmin, Luomanmäki summaa.

– Samaan aikaan kaikkien näiden alojen koulutettu henkilöstö tekee kunnissa työtään raskaasti alipalkattuina. Ristiriita on räikeä ja epäoikeudenmukainen.

Akavan Erityisaloilla on noin 5 000 jäsentä kunta-alalla. Heitä eilen alkaneissa kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE