Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kurvinen tiedonannon tukemisesta: “Mikään avoin shekki tämä ei todellakaan ole” – näin ryhmäjohtaja kommentoi palkatonta sairauslomapäivää

LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen keskustan ryhmän kokouksessa Tampereella tänään.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko väläytti tänään Tampereella keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa puolueensa tukea hallitukselle, kun eduskunnassa käsitellään syyskuussa sen antamaa niin kutsuttua rasismitiedonantoa.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Demokraatti kysyi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Antti Kurviselta, onko puolueella jo niin kova luotto siihen, miten perussuomalaiset hoitaa tiedonantoa, että suorilta käsin annettaisiin hallitukselle luottamus.

– Emme suorilta käsin. Emme suorilta käsin lähde lupaamaan, mutta meidän mielestämme voisi olla aika tyylikästä Suomessa asuville ihmisille, jotka ovat kokeneet rasismia, jotka joutuvat todistelemaan, että minä olen hyvä tekijä, vaikka en olekaan valkoihoinen esimerkiksi tai joilla on ollut muita ikäviä kokemuksia. Myös maailmalle olisi hyvä viesti, että eduskunta on yhtenäisenä rasismia vastaan, Kurvinen vastaa.

Kurvisen mukaan keskusta ei siis anna hallitukselle tukea, vaan kyse on hänen mukaansa siitä, että keskustalla “on valmius antaa tuki”. Kurvinen sanoo myös, että valmius koskee yhtä lailla perussuomalaisten yksittäisten ministereiden tukemista, jos he sitoutuvat rasisminvastaisuuteen ja ovat aidosti yhdenvertaisuuden kannalla.

Kurvisen mukaan perussuomalaiset ja heidän ministerinsä ovatkin asiassa ratkaisijan paikalla.

– Nyt mitataan se, ovatko he todella aidosti yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon asialla vai jossakin muualla. Katsotaan nyt, minkälainen se (tiedonanto)paperi on, mutta meillä on valmius tukea sitä tiedonantoa. Mutta mikään avoin shekki tämä ei todellakaan ole. Ei tämä ole avoin valtakirja pääministerille eikä hallitukselle. Haastamme tässä myös muut oppositioryhmät, että onko todella parasta rasismin vastustusta se, että me eduskunnassa pari päivää riitelemme keskenämme, että kuka on hyveellinen ja kuka ei. Vai olisiko tyylikkäämpää se, että yhteinen tiedonanto hyväksytään.

EILEN ilmeni, ettei ole kirkossa kuulutettua, että hallitus takaisi rahoituksellaan maakuntalentojen tulevaisuuden. Asiaa selvitellään. Kurvinen syyttää perussuomalaisia keskittämispolitiikan hyväksymisestä, “keskittämislinjasta”.

Lisää aiheesta

– Liikenneministeri (Lulu) Rannehan (ps.) haukkui jo itäradan. Hänhän kertoi heti tultuaan ministeriksi, että sellaista ei tarvita. Tämähän on vain jatkumoa. Kyllä minusta on paikallaan kysyä sitä – mehän näimme miten (eduskuntavaaleissa) maakunnissa moni kunta ja kaupunki muuttui keskustalaisesta perussuomalaiseksi – tätäkö ne ihmiset halusivat. Jos ajatellaan vaikkapa Keski-Pohjanmaata, sitäkö ihmiset halusivat, että Kokkolasta loppuvat lennot, Kurvinen sanailee.

Keskustasta kuultujen puheiden perusteella sillä on valmiutta tukea hallitusta myös sen sosiaaliturva- ja työelämäuudistuksissa.

Kurvinen ei suostu arvioimaan Demokraatille, onko näissä uudistuksissa jotain, jota keskusta ei kuittaisi.

– Emme kuittaa mitään vielä emmekä ilmoita vastustavamme vielä mitään. Meille varmaan tärkeää on se tasapainon hakeminen.

Hallitusohjelmassa on esimerkiksi uudistus, joka tekisi ensimmäisestä sairauslomapäivästä palkattoman. Kurvinen sanoo tähänkin, ettei lähde ottamaan yksittäisiin asioihin tässä vaiheessa kantaa. Hän puhuu jälleen tasapainon löytämisestä.

– Eli keskustan mielestä me tarvitsemme joustavuutta suomalaiseen työelämään. Me häviämme kilpailukyvyssä Ruotsille ja Saksalle siinä, että meillä ei ole tehty siellä aiemmin tehtyjä muutoksia työmarkkinoille. Mutta tietenkin täytyy huolehtia siitä, että palkansaajien ja työntekijöiden asema ei heikkene. Täytyy hakea se balanssi.

Kurvinen jatkaa arvostavansa ay-liikettä eikä keskusta hyväksy “tarpeetonta ay-liikkeen kyykyttämistä”.

– Mutta kyllä joustavuudessa, työpaikoilla tapahtuvassa sopimisessa ja siinä, että työn vastaanottaminen on kannustavaa, pitää päästä eteenpäin. Mutta tässäkään me emme kuittaa emmekä vastusta mitään. Olemme valmiita työskentelemään yhteistyössä hallituksen kanssa, jos tulee hyviä esityksiä ja varmaan tarjoamme myös omia vaihtoehtojamme.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE