Muutama superviikonlopun tuhansista asioista, linjapäätöksistä ja henkilövalinnoista nousee merkityksessään ylitse muiden.

Tärkeimpänä Suomen ja tulevaisuutemme kannalta pidän sitä, mitä keskustan puoluekokous linjaa. Keskustan kentällä on tällä hetkellä kova paine. Puolueen nuorisojärjestön silloinen varapuheenjohtaja kirjoitti Hesarin yleisönosastolla vuosi sitten, että ”keskustajohtoisen oikeistohallituksen hallitusohjelman olevan alkiolaisen ihmisyysaatteen hautaus”.

Kovaa tekstiä.

Yksi viikonlopun mielenkiintoisimpia kysymyksiä onkin, antaako keskustan kenttä Sipilän oikeistohallituksen jatkaa temmellystään ja saako se kurittaa kovalla kädellä sekä vähäväkistä kansaa että keskustalle peristeisesti tärkeitä aluepoliittisia arvoja, vai vaatiiko puoluekokous jotain linjanmuutosta. On aivan selvää, että moni keskustalainen toteaa tykönään nuorisoliittonsa varapuheenjohtajan lailla, ettei enää meinaa tunnistaa omaa puoluettaan.

Jos haluaa tietää, mitä keskustan syvissä riveissä todella ajatellaan, on hyvä kuunnella Seppo Kääriäistä, joka osaa usein pukea keskustaväen tunnot sanoiksi. Kääriäinen kirjoittaa omat terveisensä keskustan puoluekokoukselle blogissaan:

”Odotan puolu­e­ko­kouk­semme paaluttavan selkein vedoin ulko-, turvallisuus- ja puolus­tus­po­li­tiikan linjat vakaus­po­li­tiikan hengessä, ottavan rohkeasti kantaa alueellisen tasapainon puolesta näinä keskit­ty­mis­huuman aikoina, pitävän biotalouden lippua ylhäällä, asettuvan köyhien ja osattomien puolelle ja ruotivan koulutuksen suunnitelmat ihmisyyden hengessä.”

Ei ihan ole sukua Juha Sipilän ja Anne Bernerin leikkauspolitiikalle tai yhtiöittämisinnolle tämä Kääriäisen vaatimus.

Tärkein kohta Seppo Kääriäisen blogissa on kuitenkin vetoomus ulko- ja turvallisuuspolitiikan vakauden puolesta. Keskustan ulkopolitiikan linja herättää entistä enemmän mielenkiintoa tilanteessa, jossa Matti Vanhanen (kesk.) pongahti kuin vieteriukko, keskustaväellekin yllätyksenä, presidenttiehdokkaaksi lähes vuotta ennen tavanomaista presidentinvaaliehdokasasettelua. Tilanteessa, jossa istuva presidentti nautii laajaa suosiota ja jossa sekä kokoomus että RKP ovat lähivuosina ryntäämässä Natoon, ei ole yhdentekevää, miten keskustassa ulkopolitiikkaa ja presidentinvaaleja linjataan.

Presidentti Niinistön ja sosialidemokraattien ohella keskusta on ollut kolmas ulkopoliittisen vakauden ja sotilaallisen liittoutumattomuuden takaaja. Kääriäisen vetoomuksesta linjata vakaata ulkopolitiikkaa keskustan ensi viikonlopun puoluekokouksessa, voi tehdä ainakin sen johtopäätöksen, että pinnan alla kytee huoli linjan murenemisesta Vanhasen ehdokkuuden myötä.

Puoluekokousviikonlopun merkittävin henkilövalinta on tietysti kokoomuksen puheenjohtajan valinta. Kaksi vuotta sitten puheenjohtajaksi ja pääministeriksi hurrattu Alexander Stubb taistelee ankarasti säilyttääkseen paikkansa kahden kovan haastajan, Elina Lepomäen ja Petteri Orpon puristuksessa. Kokoomuksen puheenjohtajavalinnalla on väistämättä vaikutusta myös maan hallituksen toimintakykyyn.

Puheenjohtaja, jolla ei näytä olevan omassa eduskuntaryhmässään juuri lainkaan tukea, muodostuu ongelmaksi koko hallitukselle, se on selvää. Eduskuntaryhmä ei kuitenkaan valitse puolueen puheenjohtajaa. Myöskään media ei valitse puheenjohtajaa. Valinnan tekevät puoluekokousedustajat, joiden lopulliseen päätökseen vaikuttaa kovin moni seikka: kokouksen tunnelma, tehdyt sitoumukset ja muut henkilösuhteet. Mikäli näin ei olisi, taitaisi kokoomuksen puheenjohtaja parhaillaan olla Luxemburgissa pankkiirina viihtyvä Jan Vapaavuori.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Korjaus: Kolumnissa mainittu Keskustanuorten (silloisen) varapuheenpuheenjohtajan kirjoitus ilmestyi vuosi sitten kesällä, ei alkuviikosta, kuten kirjoituksessa ensin mainittiin.