Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

“Kyllä, tämä tapahtui sukupolvemme vahtivuorolla” – ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne puhutti Helsingin demareita

Kalle Mikkolainen
Kuvassa vasemmalta: Mika Kari, Eveliina Heinäluoma, Anita Hellman, Mika Aaltola, Tuomas Finne, Erkki Tuomioja ja Lauri Voionmaa.

Tiistaina Paasitornin sali oli miltei ääriään myöden täynnä SDP Helsingin keskustelutilaisuudessa. Aihe, ajankohtainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne, on puhutellut Helsingin sosialidemokraatteja ja keskustelulle oli selkeästi tarvetta.

Demokraatti / Helsinki

Tilaisuuden avasi piirin puheenjohtaja Anita Hellman, hän nosti puheessaan esiin muun muassa sen, että meidän on syytä myös reflektoida mennyttä, kun rakennamme tietä tulevaan.

– Kyllä, tämä tapahtui meidän sukupolvemme vahtivuorolla. Meidän, jotka olemme kerran toisensa jälkeen sanoneet, ei koskaan enää. Kun ratkaisuja haetaan, on samalla rakennettava rauhan tiekarttaa tulevaan ja viimeisimpiä vuosia peilaten etsiä myös keinoja, jotta vastaava voitaisiin tulevaisuudessa välttää, totesi Hellman puheessaan.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola käsitteli kattavassa alustuksessaan niin sodan inhimillisiä kärsimyksiä, Venäjän sodan kauaskantoisista vaikutuksia kuin myös kaupankäynnin ja sodan keskinäistä riippuvuussuhdetta.

Aaltolan mukaan tilanne ei Suomen osalta ole lainkaan toivoton. Meillä on mahdollisuuksina pohjoismainen turvallisuusverkosto ja toisaalta Nato, jotka voidaan nähdä erillisinä, mutta eivät myöskään sulje toisiaan pois. Tilanne Venäjällä on haastava, presidentti Vladimir Putinin hallinnon mahdollisuudet ulospääsylle ovat rajalliset. Voitokkaaksi ajateltu hyökkäys on Aaltolan mukaan kääntynyt itseään vastaan ja tällaisessa tilanteessa oleva valtio ajautuu helposti sisäisiin ristiriitoihin. Aaltola lainasi puheessaan niin antiikin historioitsijaa Thukydidestä kuin presidentti Martti Ahtisaarta korostaessaan sitä, että tästä eteenpäin mennessä meidän tulee oppia tunnistamaan ne merkit, jotka ennakoivat epävakautta ja uhkaavat demokratiaa.

Pääministerin avustaja Lauri Voionmaan kommenttipuheenvuoro jatkoi jo kuultua linjaa – on tärkeää tutkia näitä tapahtumia, kun rakennetaan tulevaa. Tapahtumat ovat särkeneet turvallisuuden tunteen ja luottamuksen ja se vaikuttaa pitkäkestoisesti maamme politiikkaan. Arviointi on Voionmaan mukaan tehtävä huolellisesti ja asiaan kuuluvalla vakaudella:

– Täytyy osata arvioida sitä, millainen mahdollisuus meillä on tulevaisuudessa tehdä valintoja ja säilyttää tämä meille tärkeä kansallinen liikkumatila.

Lisää aiheesta

Voionmaa avasi myös turvallisuuspoliittisen selvityksen prosessia ja painotti, että muuttunut tilanne näkyy politiikassa useilla eri osa-alueilla, ei vain ulkopolitiikassa.

Tilaisuus jatkui toiminnanjohtaja Tuomas Finnen vetämällä paneelikeskustelulla, johon osallistuivat SDP:n kansanedustajat Eveliina Heinäluoma, Mika Kari ja Erkki Tuomioja. Paneelissa nousi esiin kumppanuus niin pohjoismaiden kuin Euroopan tasolla. Keskustelua käytiin myös Suomen puolustuskyvystä ja valmiudesta erilaisiin toimiin. Mika Kari totesi puheenvuoronsa lopuksi, että vaikka laittaisimme moninkertaisen määrän rahaa puolustusvälineisiin, emme tee sillä mitään, jos meillä ei ole ihmisiä, jotka ovat valmiita henkilökohtaisesti osallistumaan ja tekemään uhrauksia maamme eteen.

Keskustelussa nousi esiin, että kyselyitä Nato-kannasta tulee kansanedustajille miltei päivittäin. Heinäluoma totesi, että Nato-päätöksenteon kanssa ollaan todella isojen kysymysten äärellä, jotka muuttavat koko eurooppalaista turvallisuusjärjestystä. Punnittavia ja arvioitavia asioita on useita, ja tällainen ratkaisu tulee Heinäluoman mukaan tehdä kollektiivina, yhdessä ja yhteistä keskustelua käyden. Kari totesi, että tämä punninta tehdään todella tarkasti ja hienovaraisesti, ikään kuin kultavaa’alla, jossa jokainen gramma huomioidaan.

Myös aiemmissa puheenvuoroissa niin Aaltola, Voionmaa kuin Hellmankin painottivat sitä, että mahdollinen Nato-jäsenyys vaatii tarkkaa harkintaa. Jos Nato-jäsenyyttä haetaan, tulee heidän mukaansa varautua siihen, että prosessi ei ole hetkessä ohi – kyseessä ei ole vain ilmoitusasia. He muistuttivat, että Naton nykyisillä jäsenmailla on varmasti myös omat näkökulmansa, jotka prosessiin vaikuttavat.

Illan aikana tuli esiin monia erilaisia näkökulmia ja huomioita siitä, miten Ukrainan sota vaikuttaa tulevaisuuteemme vielä pitkään senkin jälkeen, kun konflikti on tavalla tai toisella ratkaistu. Puheenvuoroissa nousivat esiin menneisyyden reflektointi tulevaa suunnitellessa, kantojen tarkka punnitseminen sekä Venäjän sisäisen tilanteen aiheuttama ennalta arvaamattomuus.

Samalla kuitenkin puhujat loivat toivoa ja uskoa tulevaan. Suomi on selvinnyt monesta, me emme ole tilanteessa yksin. Suomalaisten auttamisen halu ja Ukrainalle osoittama tuki saivat kiitoksia kaikilta osallistujilta. Kansalaismielipiteen tärkeys nostettiin esiin, kun tällaisia kysymyksiä käsitellään ja nämä tilaisuudet ovat yksi merkittävä foorumi tämän tärkeän vuoropuhelun käymiseen.

SDP järjestää keskustelutilaisuuksia liittyen Ukrainan tilanteeseen, muuttuneeseen ulkopoliittiseen tilanteeseen ja mahdolliseen Nato-jäsenyyden hakemiseen. Tilaisuudet ovat vetäneet runsaasti yleisöä ja vuoropuhelua kansalaisten kanssa käydään jatkuvasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE