Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Kylmä suihku – Suomen taloutta ennakoineet luvut eivät kertoneetkaan totuutta

iStock

Suomen tammi-maaliskuun bruttokansantuote (bkt) on tarkentunut alaspäin. Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 0,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aiemmin kerrotun pikaennakon mukaan lukema olisi ollut 1,1 prosenttia.

Investoinnit vähenivät selvästi. Viennin ja yksityisen kulutuksen volyymit pysyivät edellisen neljänneksen tasolla.

Twitterissä Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala kuvaa julkaistuja lukuja kylmäksi suihkuksi.

- Talous ei kasvanut likimainkaan ennakkotietojen veroisesti, Vesala kirjoittaa.

Pikaennakko perustuu toimialojen tuotantotietoihin, mutta tarkentuneissa luvuissa on mukana myös se, miten esimerkiksi vienti ja investoinnit ovat kehittyneet. Asiaa avaa yliaktuaari Samu Hakala Tilastokeskuksesta.

VUOSITASOLLA bruttokansantuote pieneni. Työpäiväkorjattu bruttokansantuote oli tammi-maaliskuussa 0,4 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist pitää tarkentuneita lukuja ennakkotietoja uskottavampina.

- Arviota suhdannekehityksestä korjattiin tuntuvasti alaspäin, mikä sopii paremmin vallitsevaan tulkintaan Suomen talouden tilasta. Aiemmin julkistetut kasvuluvut olivat epäilyttävän korkeita. Ei nyt ole mikään nousukausi meneillään, kirjoittaa Appelqvist kommentissaan.

Aiemmin arvioitua heikommista luvuista huolimatta taantumajakso näyttäisi katkenneen ainakin hetkellisesti. Viime vuoden jälkipuoliskolla koettiin Suomessa lievä taantumajakso, kun kokonaistuotanto supistui kahtena peräkkäisenä neljänneksenä.

Todellisuudessa työpäiväkorjattu bkt oli 0,4 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Korjattu 1.6. kello 20.41, aiemmin luki 0,3 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE