”Fouga Magister -kalusto osoittautui erinomaiseksi rynnäköintitehtävissä.” Näin hehkutti Suomen sotilasasiamies Pariisista kesällä 1967 esimiehilleen, raportoidessaan Israelin ilmavoimien toimintaa äskettäin käydyssä Kuuden päivän sodassa.

Toiveikkaat havainnot olivat suomalaisten mieleen, koska Fouga Magistereita oli harjoituskoneina myös Suomessa – ja rynnäkkökoneen roolia sille suunniteltiin hätävarana täälläkin.

RANSKALAINEN Fouga CM 170 Magister oli ensimmäisiä suihkuharjoituskoneeksi suunniteltuja lentokoneita. Sillä koulutettiin tuhansia sotilaslentäjiä eri puolilla maailmaa. Fougan sarjatuotanto alkoi 1950-luvun puolivälissä, ja Ranskan ilmasotakoulu alkoi lentää sillä alkuvuodesta 1956.

Suomi teki vuonna 1958 kaupat 18 Fougasta ja niiden valmistuslisenssistä. Valmetin tehtailta rullasikin vuoteen 1967 mennessä ulos 62 Suomi-Fougaa.

Kaluston ja varojen niukkuuden takia 1960-luvulla Fougia jouduttiin meillä käyttämään myös tehtäviin, joihin niitä ei oltu suunniteltu. Fougat olivat Porissa toimineen Satakunnan lennoston pääkalustoa, ja niillä lennettiin paljon muun muassa merivalvontalentoja.

Porissa Fougilla harjoiteltiin myös syöksypommitusta. Tämä loppui, kun yksi kone ei harjoituksissa jostain syystä oikaissut vaan syöksyi mereen syyskuussa 1961. Molemmat lentäjät kuolivat.

PERIAATTEESSA suihkuharjoituskoneita voidaan käyttää kevyinä rynnäkkökoneina, koska ne on aseistettu ampumakoulutusta varten. Fouga Magisteriinkin voitiin asentaa nokalle kaksi pienikaliiperista konekivääriä ja siipiin ripustimet raketeille ja pommeille.

Suomen Fougissa oli kaksi ranskalaista kevyttä 7,5 millin konekivääriä, jotka sopivat lähinnä ammunnan harjoitteluun. Kuva: Suomen ilmailumuseo

Konetta käytettiin ensimmäisen kerran sotatoimissa Kongossa syyskuussa 1961. Kongosta itsenäistymään pyrkineelle Katangan maakunnalle oli hankittu kolme Fougaa. Niistä yhdellä belgialainen palkkasoturi lensi rynnäkkölentoja irlantilaisia YK-sotilaita vastaan. Aluetta valvoneilla rauhanturvaajilla ei ollut tuolloin kunnon ilmatorjuntakalustoa tai omia hävittäjiä.

Samoihin aikoihin Israelin ilmasotakoulu oli perustanut sodan varalta rynnäkkölaivueen, johon kuului 44 Fougaa. Nämä joutuivat tuleen kesällä 1967, kun Israel kävi kuuden päivän sodan arabinaapureitaan vastaan.

Sodan ensimmäisenä päivänä 5. kesäkuuta Fougat tukivat Israelin maavoimien hyökkäystä Siinain niemimaalla ja rynnäköivät egyptiläisten tykistöä ja asemia vastaan. Egyptin ilmatorjunta pudotti useita koneita, ja neljä israelilaista Fouga-lentäjää sai heti surmansa.

Kiireisimpiä Fougat olivat toisena sotapäivänä. Israelin maajoukkojen vallatessa Jerusalemia ilmavoimat pitivät lähestyviä Jordanian panssarijoukkoja loitommalla. Israelin mukaan Fougat tuhosivat peräti 50 jordanialaista panssarivaunua ja 70 muuta panssaroitua ajoneuvoa. Fougilla lennettiin myös Golanin kukkuloilla syyrialaisia vastaan.

Vihollisen ylivoiman takia Israel heitti sotatoimiin kaiken kalustonsa, sopivatpa nämä tehtäviin tai eivät. Hidas ja panssaroimaton Fouga osoittautui ilmatorjuntatulessa helposti haavoittuvaksi, eikä lentäjän turvaksi ollut heittoistumia.

Lyhyessä sodassa Israel menetti yhteensä seitsemän Fougaa ja kuusi lentäjää. Näitä omia tappioita ei tuon ajan sotareportaaseissa liiemmin korostettu, ja Israelkin mieluummin keskittyi kertomaan ilmavoimiensa kiistattomista saavutuksista.

AINAKIN joihinkin suomalaisiin tutulla konetyypillä saadut sotakokemukset tekivät vaikutuksen. Fougat näyttivät tehonneen sekä Jordanian länsimaisiin panssarivaunuihin että muiden arabimaiden neuvostokalustoon.

Elokuun lopulla 1967 Suomen Pariisin-sotilasasiamies, tuolloinen everstiluutnantti Ermei Kanninen kirjoitti Pääesikunnalle raportin Israelin ilmavoimien toiminnasta sodassa.

Maavoimataustainen Kanninen totesi raketeilla aseistettujen Fouga Magisterien olleen yllättävän hyviä, jopa erinomaisia rynnäkkökoneita.

Ilmavoimien esikunta vastasi, että Israelin Fougat olivat toimineet olosuhteissa, mistä Suomessa ei varmaankaan saataisi nauttia. Vastustajan hävittäjistä ei ollut vaaraa, koska Israel oli tuhonnut ne kentilleen, ja vihollistutkatkin olivat pois pelistä.

Siinain maaston myös todettiin olevan tankeille avointa ja suojatonta, mikä helpotti rynnäkkölentäjien osumista kohteisiinsa.

ILMAVOIMAT oli itsekin jo aiemmin 1960-luvulla tutkinut Fougan soveltuvuutta maataisteluiden tukemiseen meidän oloissamme, ja päätynyt paljon realistisempaan tilannearvioon.

Ilmavoimat katsoi vuoden 1966 valmiusilmoituksessa, että Fougista voitaisiin sodan syttyessä perustaa yksi yhteistoimintalaivue. Konetyypin arveltiin jotenkuten sopivan meren ja erämaa-alueiden valvontaan ja ehkä helikopterien torjuntaan. Mutta silloinkin lähinnä äärimmäisessä hädässä, jolloin puolustus olisi jo murtumisvaarassa.

Vuoden 1967 lopulla puolustusvoimat oli jo optimistisempi, ehkä Israel-havaintojenkin innoittamana. Kriisin aikana perustettavat Fouga-laivueet oli jo kirjattu rynnäkkölaivueiksi ja niitä oli tarkoitus luoda peräti kaksi.

Viisi vuotta myöhemmin, 1972 lopussa, aseistettavien Fougien määräksi todettiin 36 konetta, eli runsas puolet kirjavahvuudesta. Tuolloin salaiseksi leimatun Ilmavoimien esikunnan muistion mukaan enempään ei olisi ollut edes aseistusta.

Vain 20:een koneeseen olisi riittänyt ranskalaisia Matra-rakettikasetteja, jollaiseen kuhunkin voitiin ladata kuusi 68-millistä rakettia. Niitä rakettejakaan ei tosin ollut paljon.

Fougan aseistukseen kuului myös 127 millin raketteja, mutta ne olivat vanhentumassa ja loppumassa, eikä uusia valmistettu enää.

Opetuskäyttöön varattuja 50 kilon lentopommeja oli Suomen varastossa paljon, mutta vain pieneen osaan oli sytyttimet. Pommiripustimiakaan ei ollut tarpeeksi, ja rauhan aikana niitä kierrätettiin joukko-osastosta toiseen.

Mekaanikko asentaa muovista harjoituspommia Fougan siiven alle. Kuva: Suomen ilmailumuseo

Pommitustarkkuuden kanssa oli pulmia. Fougan tähtäinlaitteet eivät oikein soveltuneet pommitukseen, vaan harjoituksissa tuulilasiin piirrettiin tiettävästi tussilla tähtäysristi.

1970-luvun suunnitelmien mukaan kriisitilanteessa olisi Satakunnan lennostossa ja Ilmasotakoulussa kummassakin perustettu kymmenen koneen vahvuinen, rakettikaseteilla aseistettu Fouga-yksikkö.

Karjalan ja Hämeen lennostolle perustettaisiin kuuden koneen lentueet, joiden aseistukseksi ei tosin ollut osoittaa muuta kuin käytöstä poistuvia 127-millisiä raketteja.

Näillä olisi voitu rynnäköidä ”toissijaisia” kuten selustaan tunkeutuneita vihollisyksiköitä vastaan, jos olisi tiedetty ettei näillä ole ilmatorjuntaa mukanaan.

ASEVOIMIEN sodanajan suunnittelun toiveajattelusta huolimatta ilmavoimien upseerit suhtautuivat Fouga Magisterin maataistelukäyttöön varauksellisesti.

Salaisissa arvioissa sanottiin suoraan, että tositilanteissa koneita ja suomalaislentäjiä menetettäisiin paljon.

– Jokainen tiesi, ettei Fougalla mahda mitään niitä voimia vastaan, joita ympärillä oli. En suhtautunut kovin vakavasti siihen (rynnäköintiin). Oli vaan paperilla sellaiset laivueet ja niihin piti varautua, mutta ei Fougalla mitään aikaan olisi saanut, sanoo tuolloinen Lapin lennoston ja sittemmin Ilmavoimien komentaja, kenraaliluutnantti evp. Pertti Jokinen.

Rynnäköintiä kuitenkin harjoiteltiin, ampumaleireillä ammuttiin raketteja maa- ja merimaaliin ja pudotettiin pommeja. Koulutuksen painopiste oli toki hävittäjälentäjien päätyössä eli ilmataistelussa.

Ilmavoimien eversti evp. Janne Pauni arvioi, että käytännössä Fougien rynnäkkökäytön ongelmaksi olisi tullut myös ohjaajapula, joka paheni 1970-luvulla. Tuolloin monia pilotteja siirtyi paremmin palkattuihin siviilitöihin, koska ilmavoimissa säästöt vähensivät lentämistä.

Vähät jäljellejääneet sotilaslentäjät sijoitettiin ensisijaisesti hävittäjälaivueisiin, lentämään MiGeillä ja Drakeneilla. Fouga-laivueisiin kokeneita ohjaajia olisi riittänyt vain niukasti.

Fouga Magisterit poistuivat käytöstä Suomessa 1980-luvun alusta lähtien. Seuraajaksi hankittu brittiläinen BAe Hawk oli paljon suorituskykyisempi harjoituskone.

Alun perin Haukoillekin oli varattu sodanajan suunnitelmissa myös torjuntatehtäviä, sillä koneet voidaan varustaa ilmataisteluohjuksilla. Olisivatko nekään todellisuudessa pärjänneet taisteluissa sen paremmin kuin Fougatkaan, on onneksi vain teoreettinen kysymys.

Maailmalla Fouga Magisterit osallistuivat 1970- ja 1980-luvuilla edelleen sotatoimiin El Salvadorin ja Kambodzhan sisällissodissa sekä Marokon sodassa Länsi-Saharan vapautusliikettä Polisariota vastaan.

Marokko menetti Länsi-Saharassa useita Fougia ja vaihtoi nopeasti sotalennoille muut konetyypit.

Lähdekirjallisuutta:

Jyrki Laukkanen: Fouga CM 170 Magister Suomen ilmavoimissa, Hämeenlinna 2005