Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kysely: Oppositio on onnistunut hallitusta huonommin

Suomalaisista noin kolmasosa katsoo Antti Rinteen (sd.) hallituksen onnistuneen toimissaan vähintään melko hyvin, ilmenee Kantar TNS:n torstaina julkistamasta puoluebarometrista. Hieman yli puolet vastaajista on eri mieltä ja arvioi, että hallituksen toiminta on ollut huonoa tai melko huonoa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Oppositio sai kyselyssä vielä heikommat arviot, sillä sen onnistumista pitää vähintään melko hyvänä joka neljäs. Toisaalta oppositiota moittii hitusen harvempi kuin hallitusta, sillä sen toimintaa pitää huonona tai melko huonona yhteensä 48 prosenttia.

Kantar TNS haastatteli tutkimukseen yli 1 300:aa suomalaista marraskuun alkupuolella. Vastaajat olivat 15–74-vuotiaita. Virhemarginaali on 2,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Viime helmikuussa julkaistussa vastaavassa kyselyssä hallitukseen tyytyväisiä oli hieman enemmän eli 35 prosenttia. Silloin vallassa oli vielä edellinen, Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus.

Vasemmistoliiton kannattajat tyytyväisimpiä

Tyytyväisimpiä Rinteen hallitukseen olivat vasemmistoliiton kannattajat, joista 72 prosenttia piti sen toimintaa onnistuneena. SDP:n kannattajista tätä mieltä oli 69 prosenttia.

Keskustalaisista 41 prosenttia piti hallituksen toimintaa hyvänä, 40 prosenttia huonona. Vihreistä myönteisen arvion antoi 42 prosenttia ja tyytymättömiä oli 33 prosenttia. RKP:n kannattajista 50 prosenttia arvioi hallituksen onnistuneen vähintään melko hyvin. Tylyimmin hallituksen onnistumista arvioivat perussuomalaisten kannattajat, joista 81 prosenttia katsoo sen pärjänneen huonosti. Toisen suuren oppositiopuolueen kokoomuksen kannattajista tätä mieltä oli 65 prosenttia.

Vastaajilta kysyttiin myös, mitä he pitävät hallituksen tärkeimpänä tavoitteena. Eniten kannatus

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE