Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

8.4.2025 04:00 ・ Päivitetty: 7.4.2025 17:28

Kysely: Usko peruskouluun horjuu – ”Viesti on selvä”

Jani Laukkanen

Usko suomalaiseen peruskouluun maailman parhaana on heikentynyt, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Evan teettämästä kyselystä selviää, että kun kahdeksan vuotta sitten 70 prosenttia suomalaisista piti suomalaista peruskoulua maailman parhaana, nyt näin ajattelee enää 44 prosenttia kansalaisista.

Suomalaisissa herättävät Evan mukaan huolta erityisesti koulun järjestyksen puute ja älypuhelimien häiritsevä käyttö opetuksen aikana. Suomalaisilla on kyselyn mukaan myös kokemus siitä, ettei koulu kehitä oppilaiden luovuutta ja oma-aloitteisuutta riittävästi.

Evan kyselyn perusteella jopa 80 prosenttia suomalaisista kannattaa kännyköiden käytön kieltämistä kouluissa. Lähemmäs 90 prosenttia antaisi lisäksi opettajille nykyistä enemmän valtaa ja keinoja pitää yllä järjestystä.

-  Viesti on selvä: suomalaiset vaativat kouluihin takaisin kuria ja järjestystä. Koulussa pitäisi saada keskittyä oppimiseen. Kurittomuus ja häiriökäyttäytyminen pitäisi saada kitkettyä kouluarjesta antamalla opettajille järeämpiä keinoja puuttua sellaiseen, sanoo Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen tiedotteessa.

Kyselyn aineisto kerättiin Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos muodostettiin ositetulla satunnaisotannalla. Tulokset perustuvat noin 2 000 ihmisen maaliskuussa antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2-3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

EVAN mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta katsoo, että peruskoulu tuottaa lähinnä tasapäisiä keskinkertaisuuksia, joilta puuttuu luovuus ja oma-aloitteisuus. Tämä on 17 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2017 mittauksessa.

Vielä useampi, 42 prosenttia, oli kuitenkin eri mieltä koulujärjestelmän tasapäistävyydestä. Eri mieltä olivat erityisesti kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat.

Lähes 40 prosenttia vastaajista sallisi oman peruskoulun vapaan valinnan kunta- tai koulupiirirajoista riippumatta, mutta reilut 40 prosenttia ei kannata vapaata kouluvalintaa. Reilut 50 prosenttia on eri mieltä siitä, että kaikille oppilaille pitäisi opettaa samat asiat ilman mahdollisuutta erilaisiin painotuksiin.

Hieman yli puolet suomalaisista kannattaa Evan mukaan sitä, että äidinkieleltään vieraskieliset oppilaat jaettaisiin nykyistä tasaisemmin eri kouluihin. Näkemyksellä oli kannatusta yli puoluerajojen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU