Eilen julkistettu kysely antaa ainakin suuntaa sille, mikä on mieliala kokoomuksen päättävässä elimessä, kun vastausprosentti oli 62. SDP:tä pitää parhaana päähallituskumppanina 41 prosenttia, keskustaa taas 38 prosenttia. Perussuomalaisiin luottaisi vain 14 prosenttia.

Poliittisen historian dosentti, tutkija Mikko Majander ei hämmästele pahemmin kyselyn tulosta. Hänen silmiinsä pisti erityisesti perussuomalaisten kannatuksen alhaisuus. Keskusta kyntää yhä alhossa ja vihreidenkin suosio on pysynyt matalana, mikä tietää erilaisten kombinaatioiden ohenemista.

– Sillä on aikamoinen signaaliarvo: kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset kokoomuksen ympärille ja keskusta apupuolueeksi ei näköjään sykähdytä. SDP alkaa tuntua aika houkuttelevalta, hän arvioi Demokraatille.

– Aika pitkään meni niin, että SDP ja kokoomus lähinnä löivät toisiaan ja niiden välinen kosketuspinta ohentui.

Ensi kevään eduskuntavaaleja voidaan pitää jonkinlaisena koetinkivenä, jos tämänhetkiset gallupit pitävät kutinsa loppuun saakka. Siksi Majanderin mielestä yhteishallituksen mahdollisuutta SDP:n ja kokoomuksen välillä pitää valmistella jotenkin henkisesti, sillä liika erkaantuminen vaalien välillä vie uskottavuutta yhteistyön sujumisesta yhteishallituksessa.

POLITIIKAN SEURAAJISTA on vaikuttanut siltä, että kokoomus lyö juuri SDP:tä kuin vierasta sikaa.

– Nyt on nähty normaalia hallitus-oppositio-välistä lyömistä, kun kokoomus on arvostellut hallitusta jyrkästi holtittomasta velkaantumisesta. Mutta rinnalla kulkee yhä varteenotettavampana vaihtoehtona molemmin puolin ajatus siitä, että tässä ehkä joudutaan hallitsemaan yhdessä, Majander pohtii.

Kokoomus on johtanut pitemmän aikaa kannatusmittauksissa ja SDP on pysynyt vankasti kakkosena. Tutkijan mielestä tällaiset kannatusluvut ohjaavat, ja ehkä vähän painostavatkin siihen, että näiden kahden puolueen pitäisi löytää paremmin toisensa.

”Järkiavioliittoako” pukkaa?

– Harvoin poliittiset koalitiot ovat rakkausavioliittoja, oli siellä ketä hyvänsä messissä. Mutta ennusmerkit ovat huonot, jos hallituspohja rakentuu vastentahtoisesti. Molemmin puolin pitäisi töitä tehdä sillä ajatuksella, että tämä onnistuu eikä sillä, että ”minimoidaan vahingot, koska tähän on nyt jouduttu”, Majander korostaa.

”Pakkonaittamista” hän pitää huonona ratkaisuna.

– Järkiavioliitto on ihan ok, mutta silloin täytyy uskoa, että tämä liike on fiksu ja tehdä töitä onnistumisen puolesta.

UUTISSUOMALAISEN kyselyyn vastanneet perustelevat SDP:n kanssa tehtävää yhteistyötä muun muassa sinipunan yhteiskuntaa vakauttavalla vaikutuksella.

”Vain demareiden kanssa voidaan tehdä pitkäjänteistä politiikkaa, jolloin päätöksiä ei heti seuraavalla hallituskaudella peruta”, perusteli yksi SDP:n valinnut kokoomuksen puoluevaltuutettu.

Majanderin mielestä tämän vastaajan perustelut hieman ontuvat, koska hän ei ole nähnyt sitä, että seuraava hallitus olisi pistämässä aina edellisellä kaudella päätetyn säpäleiksi.

– Ei Suomessa niin heilahtelevaa tämä politiikka ole. Enemmän kyse on siitä, että pitäisi saada solidi, vakaa, enemmistöpohja, ettei se heilahda laidasta toiseen – kuten kävi viime eduskuntavaalien jälkeen, jolloin Suomessa muodostettiin niin toisenlainen hallitus kuin vain oli mahdollista enemmistöparlamentarismissa. Siinä oli täydellinen heilahdus.

Majander on ihmetellyt suomalaisen poliittisessa kommentoinnissa muotia pelotella polarisaatiosta eli kahtiajaosta, jossa ääripäiden äänenpainot vahvistuvat. Hän itse irtisanoutui tästä ajattelusta jo vuosia sitten, koska näin ei näytä tapahtuneen.

– Keskihakuiset voimathan ovat itse asiassa vahvistuneet vaalituloksissa eurooppalaisessa politiikassa muun muassa Norjassa ja Saksassa. Vakaata enemmistöä pitää hankkia keskikentältä ja blokkirajojen yli. Koronan ja Ukrainan sodan oloissa mielipideilmastoa ei vielä ole oikein vaaleissa mitattu.

Mikko Majander.

Suomesta hän ottaa esimerkiksi kokoomuksen, joka on jo ilmoittanut, ettei lähde peruuttamaan esimerkiksi ilmastotoimissa.

– Tämä on selkeä signaali siitä, että yli vaalikausien tehtyjä päätöksiä kunnioitetaan. Selvää on myös se, että kokoomus ei voi hirttäytyä perussuomalaisiin, ja silloin sillä ei ole paljon vaihtoehtoja.

Polarisaatiota, yritystä hyötyä kahtiajaosta, on nähty tässäkin hallituksessa ainakin sen alkutaipaleella keskustan ja vihreiden haastaessa toisiaan ympäristöasioissa. Majanderin mukaan tämä ”profiloituminen” on epäonnistunut.

– Riitelystä ja haastamisesta ei ole ollut mitään hyötyä, kun molemmat ovat olleet ahdingossa. Hallituksessa toimiminen pitkäjänteisesti yhteiseen sitoutuneena on vähintään yhtä fiksu taktiikka kuin yritys nostaa profiilia vaikeuksien keskellä polarisaation kautta. Ei se ainakaan vihreitä ja keskustaa ole hyödyttänyt.

MITÄ SITTEN historiallisessa perspektiivissä sinipunayhteistyö on toiminut? Ensimmäinen ”aitona” sellaisena voidaan pitää Harri Holkerin (kok.) hallitusta 1987-1991, jolloin hallituksessa oli kokoomuksen ja SDP:n lisäksi RKP sekä SMP, joka erosi hallituksesta vuonna 1990.

Majanderin mielestä nekään äänenpainot eivät ole aivan väärässä, jotka arvioivat sinipunatien päättyneen huonosti, koska 1990-luvun alussa iski raju lama.

– Tietysti taustalla oli koko kansainvälisen järjestelmän murros ja rahamarkkinoiden vapautuminen, mutta ei hallitustakaan voi ihan synnittömänä pitää. Sitä emme tiedä, olisiko joku toinen koalitio onnistunut paremmin.

Majander pitää kuitenkin Holkerin hallitusta aika motivoituneena ja yhteen hitsautuneena toiminnassaan. Toista voi sanoa Jyrki Kataisen (kok.) sixpack-hallituksesta (2011-2014). Siinä vaikuttivat kokoomuksen ja SDP:n lisäksi vihreät, RKP, kristillisdemokraatit sekä huhtikuuhun 2014 asti vasemmistoliitto. Tutkijan mukaan hallituksen yhteistyö ajautui aivan levälleen.

Epäonnistuminen liittyy hänen mukaansa henkisen valmistautumisen olemattomuuteen.

– Pitäisi olla olla oikeasti yhteisellä asialla eikä vain sietää toisiaan ja kampittaa muita koalition sisällä. Sellainen yhdistelmä on huono.

Hän korostaa samaan hengenvetoon, että mikään hallituskoalitio ei ole tuomittu etukäteen onnistumaan tai epäonnistumaan.

– Suomen poliittisen järjestelmän kannalta on hyvä, että on vaalittu mahdollisuutta erilaisiin kombinaatioihin yli blokkirajojen ilman, että pitää kulkea polarisaation tie. Se ei missään nimessä johda parempaan tulokseen.

ENTÄ JOS MENTÄISIIN sinipunaan ensi keväänä?

– Se ei olisi historian kokemusten valossa tuomittu päättymään huonosti. Yhtä lailla voimme sanoa sitä muistakin kombinaatioista. Jokaiselle hallitukselle pitää mielestäni antaa aito mahdollisuutensa. Ei tässä ole enää mitään historiallisia jatkumoita, jotka tuottavat automaattisesti samaa tulosta.

Ruotsin valtiopäivävaalit ovat jo ovella ja, sillä on Majanderin mukaan merkitystä Suomellekin, millaisia koalitioita, millaista puolueiden yhteistyötä, Ruotsissa pystytään muodostamaan.

– Sellainen kommentointi on kasvanut, että jossain vaiheessa tätä menoa demarit ja kokoomus joutuvat miettimään yhteistä koalitiota, koska muuten ei saada kestävää, pitkäjänteistä enemmistöä hallitusyhteistyöhön. Henkinen askel siihen on Ruotsin poliittisessa kulttuurissa kuitenkin paljon pidempi kuin Suomessa.