Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kysymys OAJ:n tentissä: Sanna Marin, voiko lähteä hiihtolomareissuille edes kotimaassa?

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Pääministeri Sanna Marin (sd.).

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat keskustelevat paraikaa Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtajatentissä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Tentin alkupuolella ainoastaan pääministeri Sanna Marinilta (sd.) kysyttiin kantaa suomalaisten hiihtolomareissuihin kotimaassa.

– Viestini kaikille suomalaisille on se, että kannattaa noudattaa varovaisuutta ja toimia maltilla tilanteessa, Marin vastasi.

– On hirveän tärkeää, että me pystymme yhdessä yhteiskuntana pitämään tautitilanteen hallinnassa, jotta emme ajautuisi senkaltaiseen tilanteeseen, jotta joutuisimme tekemään vielä tiukempia rajoitustoimia. Esimerkiksi perusopetuksen etäopetukseen siirto on niitä vihonviimeisiä toimia, joita pitäisi tehdä. Sen takia olisi hyvä, että yhdessä pitäisimme tämän tilanteen hyvänä. Nyt malttia ja rauhaa!

Marinilta kysyttiin tarkennusta.

– Oma viestini on se, että en suosittele sitä, että lähdettäisiin, hän vastasi tuolloin.

– Kyllä nyt perhepiirissä olisi hyvä viettää aikaa ja vain niiden läheisimpien ihmisten kanssa, pääministeri suositteli.

OAJ järjestää osana Educa verkossa -tapahtumaa eduskuntapuolueiden puheenjohtajatentin. Mukana ovat kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.

Messukeskuksessa käynnissä oleva tentti on paraikaa menossa suorana verkkolähetyksenä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE