Epätodennäköinen on toteutunut Ison-Britannian brexitissä ja Yhdysvaltain vaaleissa. Tosiasiat työnnettiin sivuun myös Unkarin maahanmuuttoa koskevassa äänestyksessä, jossa maan hallitus jakoi häikälemättömästi manipuloivaa propagandaa.

Yllätystuloksia on selitetty muun muassa ”norsukäyrällä”, joka osoittaa, ettei kehittyneiden teollisuusmaiden keski- ja työväenluokka ole kyennyt entiseen tapaan parantamaan asemaansa.

Perinteisiä teollisia työpaikkoja on siirtynyt kehittyviin maihin. Aiemmin kukoistaneet teollisuuspaikkakunnat ränsistyvät. Turhautumista ei helpota, että samaan aikaan köyhyys on vähentynyt maailmassa ja digitaalisen ajan älylaitteet ovat tulleet jokamiehen ulottuville.

Populististen liikkeiden nousu, gallupien kaatuminen ja faktojen halveksunta haastaa vakavasti maltilliset poliittiset liikkeet. Jos ne eivät pysty vahvistamaan uskottavuuttaan kansalaisten silmissä ja tarjoamaan heille tulevaisuuden toivoa, seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

Vaikka tiedämme, ettei historia sellaisenaan toista itseään, nykyisessä kehityksessä voi vaivatta havaita piirteitä, jotka ovat tuttuja viime vuosisadan alkupuoliskolta.

Faktojen vähättelyn rinnalla näkyy toinen kehityskulku. Sen myötä vasemmisto vasemmistolaistuu ja oikeisto oikeistolaistuu. Merkkejä siitä on nähtävissä Suomessakin. Viimeksi niitä on selvitelty Ville Pitkäsen ja Jussi Westisen tutkimuksessa ”Miksi hallitukset kompuroivat?”.

Tässä ajatuspaja e2:n julkaisussa käy ilmi, että vasemmisto-oiikeisto-jako on syventynyt meillä erityisesti viime eduskuntavaalien jälkeen. Monissa Euroopan sosialidemokraattisissa puolueissa on nähtävissä pyrkimys löytää vasemmistolainen identiteetti uudelleen. Kolmas tie ei ole enää huudossa.

Lähiaikoina politiikassa näkyy varmaan entistä enemmän pikkutrumpeja ja orbaneita. Ihmisten voimattomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen on kyettävä vastaamaan, mutta houkutuksista huolimatta sitä ei pitäisi tehdä helpomman kautta. Linjausten taustalle tarvitaan nyt entistä enemmän kunnollista tutkimustietoa – ja kunnollista dialogia kansalaisten kanssa. Heitä ei saa pitää enää vain päätösten kohteina, vaalikarjana.

Brittiläinen tieteenfilosofi Stephen Toulmin on todennut: ”Ne, jotka kieltäytyvät ajattelemasta tulevaisuutta johdonmukaisesti, jäävät vastaavasti alttiiksi vain pahemmalle ja jättävät kentän vapaaksi epärealistisille, irrationaalisille profeetoille.” Toulminin mukaan tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, mutta se ei voi olla syy luopua suurten linjojen hahmottamisesta.

Juuri nyt on aika luopua kvartaalipolitiikasta. Kun gallupitkin mittaavat tilanteita epätarkasti, niihin tuijottamista kannattaa vähentää.