Politiikka
28.12.2016 14:20 ・ Päivitetty: 29.12.2016 07:44
Lakimies: Pääministerille on luotu oma budjetti ohi eduskunnan budjettivallan – koko alkuvaiheessa 2,4 miljardia euroa
Työoikeuteen erikoistuneen lakimiehen, SDP:n Helsingin piirihallituksen jäsenen Valtteri Aaltosen mukaan pääministerille on luotu oma budjetti ohi eduskunnan budjettivallan. Aaltosen mukaan alkuvaiheessa tämän budjetin koko on 2,4 miljardia. Ei siis ihan kahvirahoja, hän kirjoittaa blogissaan.
Mistä on kysymys?
Eduskunta hyväksyi joulun alla hallituksen lakiesityksen 233/2016 muutoksiksi valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta annettuun lakiin.
”Tällä valtionyhtiöiden omistajaohjausta koskevalla lakimuutoksella toteutetaan Sipilän hallituksen suunnitelmia valtion omistajaohjauksen uudesta organisoinnista. Muutosten ytimessä on pääministeri Sipilän (joka on pääministerin tehtävän lisäksi myös nykyisen hallituksen omistajaohjausministeri) lanseeraama suunnitelma uudesta valtion sijoitusyhtiöstä, Valtion Kehitysyhtiö Vake Oy:stä.”
Aaltonen kysyy kirjoituksessaan, mihin ihmeeseen koko Vake Oy:tä edes tarvitaan.
Aaltosen mukaan vastaus tähän löytyy eduskunnan budjettivallasta.
”Valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksen alla olevat yhtiöt ovat valtion omaisuutta, jonka käytöstä päättää eduskunta. Jos niitä myydään tai niistä tulee osinkotuottoja, nämä varat tilitetään valtiovarainministeriölle ja niiden käytöstä päättää eduskunta valtion talousarviossa. Sen sijaan Vaken alla olevat yhtiöt ovat kehitysyhtiön itsensä omaisuutta. Niiden myyntituotot ja osingot jäävät Vakeen, ellei niitä erikseen päätetä yhtiöstä ottaa ulos.”
Kun katsotaan, mitä yhtiöitä ja yhtiöosuuksia Vakeen ollaan siirtämässä, on johtopäätös Aaltosen mielestä selvä.
”Ne yhtiöosuudet, joita kehitysyhtiöön siirretään, siirretään myymistä varten. Kaikki ovat sellaisia omistuksia, joihin on eduskunnalta saatu myyntivaltuus (pl. 16,7 % Nesteestä ja 16,7 % Vaposta, joihin hallitus on ilmoittanut hakevansa myyntivaltuudet piakkoin). Niistä yhtiöistä, joihin on vain osittainen myyntivaltuus, siirretään Vakeen vain se osuus, joka voidaan myydä. Yksikään kehitysyhtiön salkkuun siirrettävistä omistuksista ei ole sellainen, jonka kehittämiseen valtiolla olisi merkittävää intressiä. Ja milläpä ”kehitysyhtiö” edes kehittäisi, kun salkkuyhtiöiden omistajaohjaus ja analyysitoiminta säilyy kuitenkin omistajaohjausosastolla”, Aaltonen kirjoittaa.
Näin Aaltonen tekee alussa mainitun johtopäätöksen:
”Kun siis Vakeen siirretään selkeästi likvidoitavaksi tarkoitettua omaisuutta, ja sen varojen sijoittamisesta päättää pääministeri ja valtioneuvosto, on tätä kautta luotu pääministerille oma budjetti ohi eduskunnan budjettivallan.”
Hän ei kuitenkaan pidä kehitysyhtiön ideaa välttämättä sutena.
”Fiksusti käytettynä se voi olla perusteltu rakenne. Julkisilla investoinneilla voidaan elinkeinopolitiikassa saada hyvää aikaan, kun tuetaan uuden luomista siellä, missä yksityinen pääoma ei toimi täydellä teholla. Jos kehitysyhtiö pääministerin ohjauksessa toimii näin, se voi hyvinkin puolustaa paikkaansa elinkeinopolitiikan työkaluna.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.