Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

30.11.2019 07:47 ・ Päivitetty: 30.11.2019 07:47

Lännen Median kyselyn mukaan hallitukseen melko tyytymättömiä on 38 prosenttia suomalaisista

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitukseen on enää erittäin tyytyväisiä kolme prosenttia suomalaisista ja melko tyytyväisiä 34 prosenttia suomalaisista, käy ilmi Lännen Median teettämästä kyselystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn vastasi hieman yli tuhat suomalaista tämän viikon maanantain ja torstain välisenä aikana eli viimeisellä postilakkoviikolla.

Kyselyn mukaan hallitukseen on nyt melko tyytymättömiä 38 prosenttia ja erittäin tyytymättömiä 14 prosenttia.

Kyselyn virhemarginaali on suurimmillaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lännen Median heinäkuun lopulla teettämän kyselyssä tyytyväisiä hallitukseen oli vielä lähes puolet ja neljännes ei osannut sanoa kantaansa.

Lue myös: Kysely: Oppositio on onnistunut hallitusta huonommin

Kantar TNS:n julkisti torstaina puoluebarometrin, jonka mukaan noin kolmasosa suomalaisista katsoo Rinteen hallituksen onnistuneen toimissaan vähintään melko hyvin. Hieman yli puolet vastaajista on eri mieltä ja arvioi, että hallituksen toiminta on ollut huonoa tai melko huonoa.

Viime helmikuussa julkaistussa vastaavassa kyselyssä hallitukseen tyytyväisiä oli hieman enemmän eli 35 prosenttia. Silloin vallassa oli vielä edellinen, Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus.

Kantar TNS haastatteli tuoreeseen tutkimukseen yli 1 300:aa suomalaista marraskuun alkupuolella. Virhemarginaali on 2,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU