Länsimetron uuden toimitusjohtajan VR-taustasta lisää paljastuksia – Satoja laiminlyöntejä, urakat kilpailijalle, raskaita tappioita

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
Länsimetron uuden toimitusjohtajan Ville Saksin VR Track-taustalta löytyy melkoisia asioita.

VR:n tytäryhtiö VR Track on menettänyt merkittävästi asemiaan Suomen rataverkon kunnossapidossa. Vielä viime kuussa VR Trackilla oli hallussaan puolet Suomen 12 kunnossapitoalueesta. Se jakoi ykkössijan Destian kanssa.

Länsimetron uusi toimitusjohtaja Ville Saksi jätti taakseen merkittäviä tappioita toimitusjohtajakaudellaan VR Trackissä, kerrottiin julkisuudessa heti hänen tultuaan valituksi.

Tänään STT paljastaa lisää murheellisia asioita miehen VR-taustalta.

Länsimetron hallituksen puheenjohtajan Olli Isotalon STT:lle lausuman mukaan mukaan Saksin tausta VR Trackissa oli hallituksen tiedossa. Samoin tiedettiin VR Trackin rataverkon vaihteiden kunnossapidossa havaituista puutteista Kouvolan alueella.

– Ei se ollut yllätys. Saksi selitti meille näitä jo mediassa olleita aiheita siinä laajuudessa, kun pystyi edellisen työnantajansa asioita selittämään, Isotalo kertoi 17.11. STT:lle.

Länsimetron toteutusaikataulua ja kustannusarviota on nostettu moneen kertaan. Isotalon mukaan Saksin tulokset VR Trackissa eivät olleet este hänen rekrytoimiselleen.

Isotalo vielä tässä vaiheessa kehui uutta johtajaa. Olivatko kaikki nyt julkitulleet ongelmat esillä, ei ole tiedossa.

– Me olemme tyytyväisiä, että yhtiöön on saatu uusi hyvä johtaja. Nyt arvioimme, miten hän menestyy metron johtajana.

Ensi keväästä lähtien VR Track jatkaa toimintaansa enää neljällä alueella, kun Destia hoitaa kahdeksaa aluetta. Ennen kuin rataverkon kunnossapito avattiin kilpailulle runsas vuosikymmen sitten, VR Track oli vastuussa koko Suomesta.

Destia sai markkinajohtajuuden rataverkon kunnossapidosta tässä kuussa, kun se otti vastuulleen Kouvolasta Iisalmeen ulottuvan Savon radan. VR Trackilla on ollut ongelmia vaihteiden kunnossapidon kanssa juuri tällä alueella. Liikenneviraston mukaan ne eivät kuitenkaan vaikuttaneet ratkaisuun korvata VR Track Destialla, koska päätös tehtiin jo keväällä.

Destia on voittanut muitakin kilpailutuksia, jotka ovat aiemmin olleet VR Trackin hallussa. Eilen Destialle myönnettiin Pohjanmaan radan kunnossapito, joka alkaa ensi keväänä. Suomen rataverkon ylläpidosta, kehittämisestä ja kunnossapidosta vastaava Liikennevirasto rajasi VR Trackin pois Pohjanmaan radan kilpailutuksesta Kouvolan alueella paljastuneiden kunnossapitopuutteiden vuoksi. Ratkaisu oli poikkeuksellinen.

– Ei tällaista ole ollut aiemmin kunnossapitopuolella, sanoo Liikenneviraston kunnossapitoyksikön päällikkö Jukka Valjakka.

Uudenmaan osalta Liikennevirasto vielä pohtii, aikooko se käyttää VR Trackin kanssa kunnossapitosopimuksen option kahdesta lisävuodesta vai kilpailuttaako se alueen ensi vuonna. Sopimukset laaditaan pääosin viideksi vuodeksi.

Laiminlyöntejä eri puolilla Suomea

VR Trackin rataverkon laiminlyönnit ulottuivat laajemmalle kuin vain Kouvolan alueelle.

Liikennevirasto huomasi Kouvolan puutteet pistokokeissa ja alkoi sen jälkeen tutkia koko maan tilannetta. Samanlaisia ongelmia havaittiin selvityksissä myös Uudellamaalla ja Kouvolasta Joensuun suuntaan kulkevalla Karjalan radalla.

Tätäkään ei kerrota, olivatko muut kuin Kouvolan puuteet Länsimetron hallituksen tiedossa, kun Saksin valinnasta kerrottiin.

Kouvolan ongelmat olivat laajimmat, kun puutteita havaittiin noin 250 vaihteen kunnossapidossa. Kahdella muulla alueella kyse oli alle sadasta vaihteesta.

Liikenneviraston mukaan laiminlyönti oli laajaa ja saattoi aiheuttaa turvallisuusriskejä raideliikenteelle. Ongelmat on sittemmin ratkaistu.

– Koko maan osalta kunnossapitäjiltämme on edellytetty välittömiä korjaustoimenpiteitä, ja havaitut puutteet on korjattu, sanoo Liikenneviraston rautatietoimintojen turvallisuuspäällikkö Marko Tuominen.

Hänen mukaansa VR Trackin ja muiden rataverkon kunnossapitäjien kanssa keskustellaan, miten toimintaa voidaan kehittää. Liikennevirasto aikoo myös tarkentaa valvontamenettelyjään.

 

SDP: Eriarvoisuudelle ei ole sijaa – talouskasvu kuuluu kaikille

Turussa kokouksensa tänään päättänyt SDP:n puoluevaltuusto antoi hetki sitten julkilausuman, jossa mm. vaaditaan talouskasvun jakamista kaikille.

– Nyt on aika vahvistaa ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa. On vähennettävä turvattomuutta. On aika luoda uskoa tulevaan. Meillä ei ole varaa taloudellisen ja sosiaalinen eriarvoisuuden kasvun jatkumiseen. Sen seurauksena luottamus koko yhteiskuntaan rapautuu. Tällaisen kehityksen seuraukset ovat yllättäviä ja vakavia. Tämän olemme viime vuosina eri puolilla maailmaa nähneet.

– Nyt hallituksen politiikka osuu kipeästi heikoimmassa asemassa oleviin. Se lisää samanaikaisesti kaikkein suurituloisimpien tuloja. Tämä rapauttaa keskinäistä luottamusta ja vaarantaa hyvinvointivaltion.

Tulevaisuus luodaan valinnoilla

– Vaihtoehtomme on kaventaa tuloeroja ja luoda uutta oikeudenmukaisuutta.

– Nyt on suurten uudistusten aika.  Vahvistetaan osaamista ja työllisyyttä. Luodaan kasvu kantamaan tulevaisuuteen. Tämä vaatii osaamistason nousua, tutkimuspanostusten kasvattamista, talouden uusiutumiskyvyn luomista sekä investointeja uusiin koteihin ja infrastruktuuriin.

– On pidennettävä oppivelvollisuutta, jotta voidaan edesauttaa tulevien sukupolvien työllistymistä. On toteutettava perhevapaiden uudistus, jolla lisätään lapsiperheiden vapautta, ja on luotava laadukkaampi varhaiskasvatus. Toisen asteen koulutukseen tehdyt leikkaukset on peruutettava ja resursseja on suunnattava yksilölliseen opetukseen. Nyt on lisättävä korkeakoulujen aloituspaikkoja ja taattava edellytykset opiskelijoiden valmistumiseen, SDP vaatii.

SDP:n malli toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon alkuperäiset tavoitteet

Suomalaisen julkisen sektorin järjestämä ja tuottama palvelukokonaisuus on kokonaisuutena arvioiden maailman paras ja tehokkain. Pidetään siitä kiinni. Korjataan se, mikä pitää korjata, mutta ei rikota ehjää. Palveluiden on oltava saatavilla riippumatta varallisuudesta tai asuinpaikasta koko maassa. Palvelut pitää toteuttaa kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti, jotta niihin kohdistuva verotus on maksajien hyväksyttävissä.

SDP:n mielestä nykyhallitus on epäonnistunut sote-uudistuksessa. Hallituksen malli ei toteuta niitä tavoitteita, joita uudistukselle on asetettu vaan vaarantaa palvelut.  Tästä syystä hallituksen mallille on sanottava ei.

Sote-uudistukselle SDP sanoo kyllä.  – Uudistuksella pitää parantaa erityisesti perustason palveluiden saatavuutta koko maassa ja kaventaa terveyseroja ihmisten ja alueiden välillä. Mallilla pitää turvata hoitoketjut ja palveluiden kokonaisuus, parantaa sosiaalipalveluita sekä taata palvelut niitä eniten tarvitseville. Rahoituksen kestävyys on turvattava. Näistä alkuperäisistä tavoitteista SDP edelleen pitää kiinni, vaikka Sipilän hallitus ne onkin hylännyt.

SDP:n mallin pääkohdat:

Palvelut turvataan tasa-arvoisesti kaikille

Julkinen sektori järjestää ja on päätuottaja, yksityinen ja kolmas sektori täydentää
Erityisen vaativa sairaanhoito toteutetaan 5 yliopistosairaalan varaan rakentuville ERVA-alueille
18 maakuntaa järjestää ja tuottaa kuntalain mukaisesti sote-palvelut. Jokainen alue päättää omista lähtökohdistaan oman alueensa tarpeiden mukaisesta tuotantorakenteesta

Sote-tehtävät siirretään kunnilta kuntalain pohjalta rakennettaville maakunnille, niin vältytään henkilöstön asemaan, omaisuuden siirtoon sekä toimivaltuuksiin liittyviltä ongelmilta
Valinnanmahdollisuutta lisätään henkilökohtaisella budjetilla ja nykyistä palvelusetelilakia uudistamalla kokeilujen kautta

Asiakasmaksut eivät saa olla este palveluiden saamiselle

Tuula Haatainen presidentiksi

– Nyt on aika aktiiviseen presidentinvaalikampanjointiin . Tarvitaan kaikkien suomalaisten tukea ja oman järjestöväen aktiivisuutta. Meillä on erinomainen, harkitseva, lämmin ja kuunteleva presidenttiehdokas. Valtiotieteen maisteri Tuula Haatainen on työskennellyt niin sairaanhoitajana kuin ministerinä sekä ollut mukana laajasti kansainvälisissä tehtävissä. Juuri tällaisen arvojohtajan tarvitsemme nyt näyttämään suuntaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Elämme maailmassa, jossa presidentin tulee ymmärtää laajan turvallisuuden merkitys ja toimia huomioiden tulevat sukupolvet, SDP paaluttaa.

HS-gallup: SDP:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskustan alamäki jatkuu, siniset ei nouse

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Antti Rinteellä on syytä hymyyn tänään Turussa jatkuvassa puoluevaltuustossa: kannatus nousee.

SDP on kuronut kiinni kokoomuksen kaulaa kannatuksessa, ilmenee Helsingin Sanomien kannatusmittauksesta.

Eroa puolueiden suosiossa on nyt 2,4 prosenttiyksikköä, kun lokakuussa sitä oli 3,8 prosenttiyksikköä.

Kokoomus on edelleen suosituin puolue 21,4 prosentin kannatuksella. Sen kannatus on lievessä laskussa. SDP on toinen 19 prosentin kannatuksella. Kannatus on noussut alkusyksystä lähtien, Kolmantena seuraa vihreät, joita kannattaa nyt 15,7 prosenttia vastaajista ja neljäntenä keskusta, jonka kannatus on 15,1 prosenttia.

Vihreiden kannatus on pudonnut loppukesästä, mutta keskustan syöksykierre on jatkunut pitkään

Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on enää 38,1 prosenttia. Siniset ei ole saanut kannatustaan nousemaan. Se on 1,6 prosenttia.

SDP:n ohella vain vasemmisto on kohentanut kannatustaan 8,8 prosenttiin.

TNS haastatteli 2 434:ää suomalaista loka–marraskuussa. Virhemarginaali on suurimmilla puolueilla noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.

 

 

Keskustaedustaja Kärnältä hurja väite: Li Anderssonia ja Touko Aaltoa kielletty keskustelemasta kanssani

Kansanedustaja Mikko Kärnä.

Keskustaedustaja Mikko Kärnä väittää Twitterissä, että vihreiden ja vasemmistoliiton puheenjohtajia olisi kielletty keskustelemasta hänen kanssaan sosiaalisessa mediassa.

Ainakin toistaiseki Kärnän heitto näyttää pitävän paikkaansa, sillä Andersson ja Aalto eivät ole kummatkaan reagoineet hänen tviittiinsä.

Keskustelua aiheesta

Sinisten synnyn avainhenkilöt paljastivat IS:lle oman versionsa hallituskriisin etenemisestä

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho (vasemmalla) neuvottelujen tauolla pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa Helsingissä 12. kesäkuuta 2017, oikealla silloinen perussuomalaisten hallitusryhmän valtiosihteeri Samuli Virtanen. Hallituspuolueiden puheenjohtajat kokoontuvat keskustellakseen hallitusohjelmasta perussuomalaisten puheenjohtajavaihdoksen ja koko puolueen johdon vaihtumisen takia.

Entinen perussuomalaisten ministeriryhmän, nykyinen sinisten valtiosihteeri Samuli Virtanen ja puolustusministeri Jussi Niinistön avustaja Petteri Leino ovat kertoneet Ilta-Sanomille oman näkemyksensä siitä, miten hallituskriisi eteni ja uusi, hallitukseen jäänyt puolue Sininen tulevaisuus syntyi.

Heidän kertomansa perusteella syntyy kuva, että tapahtumat ovat edenneet muutaman päivän aikana kiireessä eikä uutta puoluetta olisi rakennettu suunnitelmallisesti pitkän ajan kuluessa. Kuva on erilainen kuin se, mikä syntyy toimittaja Lauri Nurmen kirjoittamasta kirjasta Perussuomalaisten hajoamisen historia (Into).

Leinon ja Virtasen versiossa, jota varten Ilta-Sanomat on saanut asiaa tukevia tekstiviestejä, lauantaina 10.6. perussuomalaisten puheenjohtajavalintoihin pettyneet elävät eräänlaista shokkivaihetta. Sunnuntaina tapahtumat alkavat pikku hiljaa edetä.

– Soitin Juha Halttuselle (työministeri Jari Lindströmin erityisavustaja) sunnuntaina yhdentoista aikaan. Petterin (Leino) kanssa soiteltiin kahdeltatoista. Silloin alkoi vähän enemmän hahmottua ajatus siitä, että enemmistö kansanedustajista ei halua olla Halla-ahon johtamassa puolueessa, Samuli Virtanen kertoo Ilta-Sanomille.

Ensin syntyi ajatus, että nyt halla-aholaiset ovat kaapanneet puolueen, mutta eduskuntaryhmää ne eivät saisi.

– Sitä ne ei pysty kaappaamaan, vaan enemmistö heittää vähemmistön pihalle. Sitten me ruvettiin Petterin kanssa listaamaan niitä edustajia, ketkä voisi olla tähän lähdössä mukaan.

Petteri Leinon mukaan radikaaliryhmän heittämistä ulos eduskuntaryhmästä mietittiin jo kuntavaalien jälkeen, mutta sitä ei uskallettu tehdä. Puolue ja ryhmä oli hajalla.

– Tämä (että halla-aholaiset nakataan eduskuntaryhmästä) eli yllättävän pitkään. Kaj Turunen ja monet edustajat olivat vielä maanantaina illallakin siinä uskossa, että mennään sillä suunnitelmalla, mikä oli sunnuntaina päivällä ja maanantaiaamuna.

Leinon ja Virtasen version mukaan pika pikaa suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja eduskuntaryhmän kaappaamisesta luovuttiin ja tilanteet johtivat oman Uusi vaihtoehto -nimisen eduskuntaryhmän syntymiseen.

Virtasen ja Leinonen Ilta-Sanomille kertoman version mukaan perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini olisi aivan viime metreille asti ollut sitä mieltä, ettei hän jätä perussuomalaisia. Toinen version keskeinen seuraus on se, ettei pääministeri Juha Sipilä (kesk.) olisi voinut olla varma uuden eduskuntaryhmän syntymisestä ennen kuin matkalla Naantaliin jättämään hallituksensa eropaperia tasavallan presidentille.

Keskustelua aiheesta

Antti Kaikkonen myöntää viimein: ”Ei tosirakkautta, toimiva järkiliitto kuitenkin”

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on tyrmistynyt. Kaikkosen mukaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne väittää, että hallituspuolueiden välit olisivat huonommat kuin edellisen hallituksen kesken.

– Edellinen hallitus, jota loppuvaiheessa johtivat Alexander Stubb (kok) ja Antti Rinne oli kyllä riitaisuudessaan ihan eri sarjassa. Mitä siitä jäi käteen? Vasemmistoliitto ja Vihreät lähtivät ovet paukkuen hallituksesta kesken kauden. Työttömyys paheni 100 000 hengellä. Kausi päättyi farssiin, jossa silloinen hallitus äänesti salissa omia esityksiään vastaan. Ei se kovin hääppöseltä näyttänyt.

Kaikkonen myöntää, ettei keskustan, kokoomuksen ja sinisten yhteistyö aivan tosirakkautta ole, ”mutta toimiva järkiliitto kuitenkin”.

– Myös tuloksia syntyy. Suomen talous kasvaa ja työllisyys paranee. Maamme tulevaisuus näyttää huomattavasti paremmalta kuin vielä pari vuotta sitten. Hallituksen kaatumista on turha haikailla, Kaikkonen väittää.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta