Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lapissa lumentulo jatkuu – etelässä tiet ovat olleet paikoin liukkaita

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Luminen maisema Ounastuntureiden rinteillä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Enontekiöllä 13. syyskuuta 2021.

Pohjois-Lapin lumisateet jatkuvat edelleen, ja monin paikoin on mitattu yli parinkymmenen sentin verran lunta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta STT:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Päivystävän meteorologin Jari Tuovisen mukaan suurin lukema on saatu Kittilästä Kenttärovan havaintoasemalta, jossa lunta oli aamulla puoli kahdeksan tienoilla 48 senttiä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Kenttärovan lukema on kuitenkin poikkeus, minkä Tuovinen sanoo johtuvan todennäköisesti siitä, että havaintoasema on satojen metrien korkeudessa. Esimerkiksi Kittilässä Pokan havaintoasemalla lunta oli samaan aikaan reilut parikymmentä senttiä.

Suurimmat lumikertymät ovat Pohjois-Lapin läntisessä osassa. Lunta on tullut myös Kainuussa, mutta Itä-Lappi on valtaosaltaan vielä lumetonta.

-  Näkyy laikkuja maassa, mutta ei yhtenäistä lumipeitettä. Samoin Koillismaalla mittari sanoo, että jotain on maassa, muttei sielläkään yhtenäistä lumipeitettä, Tuovinen sanoo.

Lumisateet alkavat hiipua päivän mittaan, ja paikoin aamuinen lumisade muuttuu vetisemmäksi. Iltaa kohti myös esimerkiksi Kuusamon alueelle voidaan saada luntakin.

Jäisiä teitä ja tuulenpuuskia

Pohjois-Suomessa on laajalti voimassa kelivaroitus lumi- ja räntäsateiden sekä lumisten teiden vuoksi. Lisäksi joillakin paikoin teiden pinnat ovat Tuovisen mukaan voineet jäätyä sielläkin, missä lunta ei ole.

Fintrafficin Turun tieliikennekeskus on varoittanut teiden mahdollisesta liukkaudesta maan etelä- ja keskiosissa. Samoin esimerkiksi Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kehottaa Twitterissä erityiseen varovaisuuteen liikenteessä liukkaiden tienpintojen vuoksi.

Eri puolilla eteläistä Suomea on aamun aikana tullut useita hälytyksiä pienistä tieliikenneonnettomuuksista. Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle aamulla ennen puolta yhdeksää, että samanaikaisesti hoidettavana oli seitsemän ulosajoa, jotka olivat kaikki tapahtuneet liukkaissa oloissa. Vakavia loukkaantumisia ei ollut tiedossa.

Rannikoilla, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa sekä Itä- ja Keski-Suomessa Ilmatieteen laitos varoittaa tuulista. Tuovinen kertoo, että luvassa on puuskaista tuulta ja kuuropuuskia eli sadekuurojen aiheuttamia puuskia.

-  Ne eroavat kesäisistä ukkospuuskista siten, ettei ukkosta ole. Lounaisrannikolla on pientä potentiaalia, että ukkonen voisi kerran pari räpsähtää. Pietarissa ja Viron rannikolla oli eilen ukkoskuuroja liikkeellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE