Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lapsiasiainvaltuutettu vaihtuu – Kurttilan viimeinen työpäivä huhtikuun lopussa

Lapsiasiavaltuutettu vaihtuu. Tehtävää hoitanut Tuomas Kurttila kertoo Facebookissa, että häntä ei olla esittämässä tehtävään, kun valtioneuvosto nimittää lapsiasiavaltuutetun tänään.

Asiasta kertoi aiemmin Keskisuomalainen.

Lapsiasiavaltuutetun virka täytetään aina viiden vuoden määräajaksi, ja Kurttilan kausi on pian loppumassa. Hän haki tehtävää uudelleen ja pyrkii samanaikaisesti kansanedustajaksi Keski-Suomen piiristä SDP:n listoilta. Kurttila kertoo Facebookissa, että hänen viimeinen työpäivänsä lapsiasiavaltuutettuna on 30. huhtikuuta.

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista.

Syksyn taksiajelut herättivät huomiota

Kurttilan taksinkäytöstä nousi loppuvuodesta keskustelua, kun Uutissuomalainen uutisoi, että hän oli käyttänyt syksyllä kolmen kuukauden aikana taksimatkoihin noin 5 000 euroa.

Lapsiasiavaltuutetun toimisto kommentoi matkoja kertomalla, että Kurttila on pitänyt vuosittain noin 150 esitelmää tai luentoa ympäri Suomen eikä ole käyttänyt työssään omaa autoa. Hän ei myöskään nosta esiintymisistään palkkioita.

Lisäksi toimistosta kerrottiin, että toimiston työsuojelun toimintaohjelman mukaisesti työmatkoilla käytetään sujuvinta ja vähiten työntekijää kuormittavaa matkustustapaa.

Oikeusministeriö selvitti matkakulujen perusteita tulosohjaajan roolissa. Ministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen kommentoi tuolloin, että laillisuusvalvonta on asia erikseen. Ministeriö löysi taksinkäytöstä huomautettavaa mutta totesi, että matkat olivat liittyneet virkatehtäviin ja tilaisuuksiin, jotka kuuluvat valtuutetun itsenäiseen harkintaan.

Ministeriö ei siksi ottanut kantaa yksittäisten taksimatkojen asianmukaisuuteen tai valtuutetun tilaisuuksiin osallistumisen perustelujen sisällön arviointiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE