Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Lapsilla ja lapsiperheillä on lupa odottaa yhteiskunnalta kykyä ennakoida tulevaa” – kansanedustaja rummuttaa lapsi- ja perhemyönteisyyden puolesta

Kansanedustaja Tuula Väätäisen (sd.) mielestä Suomi tarvitsee pitkäjänteistä, hallituskaudet ylittävää yhteistyötä lapsi- ja perhemyönteisemmän yhteiskunnan rakentamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Väätäinen toteaa Antti Rinteen (sd.) hallituksen sitoutuneen lapsi- ja perhemyönteisen lapsistategian luomiseen. Hän pitää tärkeänä, että jokaiselle lapselle taataan mahdollisuus osallistua maksuttomaan harrastukseen koulupäivän aikana.

– Monessa perheessä ei tarvitse keskustella jättääkö lapsi jääkiekon vai jalkapallon harrastamisen. Ei tarvitse, koska heillä ei tähänkään asti ole ollut mahdollisuutta harrastaa perheen taloudellisen tilanteen vuoksi, Väätäinen sanoo tiedotteessa.

Perheen taloudellisen tilanteen lisäksi lapsia ja nuoria ahdistaa Väätäisen mukaan kiusatuksi tulemisen kokemukset, perheeseen vaikuttavat terveyden ja työttömyyden vaikeudet ja yleinen yhteiskunnan tilanne – eriarvoisuus ja osattomuus.

– Tilanteen korjaamiseksi ei riittää yksi tai kaksi toimenpidettä. Kaikilla hallinnontasoilla joudutaan miettimään toimenpiteitä, jotta lapsiperheiden tilanne korjaantuisi pysyvästi. Jokaisen meidän elämässä on yllättäviä käänteitä, joihin on vaikea ennalta varautua, mutta lapsilla ja lapsiperheillä on lupa odottaa yhteiskunnalta kykyä ennakoida tulevaa, Väätäinen korostaa.

– Hallituksen tae jokaisen lapsen mahdollisuudesta osallistua maksuttomaan ja mieluisaan harrastukseen koulupäivän aikana vähentää eriarvoisuutta ja parantaa lasten sekä perheiden hyvinvointia. Me tiedämme, että korjaavat toimet ovat kalliimpia kuin ennaltaehkäisevä työ. Ennen kaikkea ennaltaehkäisevä työ vähentää pysyviä vahinkoja, kansanedustaja muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE