Kotimaa

Lasse Lehtisen uutuuskirja Väinö Tannerista paljastaa: ”Jos saksalaisia ei olisi ollut, olisi SDP:n paluu ollut paljon vaikeampaa”

Lehtikuva / Mikko Stig
Lasse Lehtinen kirjansa Tanner - Itsenäisen Suomen mies julkistamistilaisuudessa Helsingissä.
Lehtikuva / Mikko Stig
Lasse Lehtinen kirjansa Tanner - Itsenäisen Suomen mies julkistamistilaisuudessa Helsingissä.
Lehtikuva / Mikko Stig
Lasse Lehtinen kirjansa Tanner - Itsenäisen Suomen mies julkistamistilaisuudessa Helsingissä.

Yhdestä Suomen historian keskeisimmistä valtiomiehistä saatiin jälleen uutta mielenkiintoista tietoa, kun historioitsija-kirjailija Lasse Lehtinen esitteli Helsingissä tänään julkaistavan Väinö Tannerin elämää käsittelevän teoksen Tanner – Itsenäisen Suomen mies.

Julkistamistilaisuudessa Lehtinen kertoi, että kirjoitusprosessin ollessa jo pitkällä työväenarkistoon tuotiin laatikollinen ennennäkemätöntä kirjeenvaihtoa, jota Tanner oli käynyt perheenjäsenten sekä poliitikkojen kanssa.

– Tämä on harvinaista tutkijalle. Kirjeenvaihtoa luettuani ymmärsin, miksi se on aikaisemmin otettu pois arkistoon menevästä materiaalista. Siellä puhuttiin riidoista, raha-asioista sekä sairauksista.

– Joukossa oli myös vankeudesta salakuljetettuja kirjeitä sekä kuvia.

Lehtinen kertoo, että mielenkiintoisena yksityiskohtana aineistosta nousee esiin muun muassa Tannerin kiihkouskovaisen äidin lähettämät kirjeet, joissa hän antaa kirkosta eronneen poikansa kuulla kunniansa.

– Pyydän otat korviisi ja tulet järkiisi ja tulet pois Porista niin pian kuin voit, ja rupeat lukemaan kun olet sitä niin kauan aikonut. Näytät kerran jos voit, että sulla on vielä järki ja tunto jälellä, Tannerin äiti Maria Thomansson kirjoitti maaliskuussa 1907 pojalleen tämän oleskellessa Eetu Salinin mökillä lähellä Poria useita kuukausia alkuvuodesta 1907.

Lisäksi aineistosta nousee esiin uutta tietoa Tannerin sairauksista. Tanner joutui vuonna 1936 syöpäleikkaukseen, jonka jälkeen hänestä tuli avannepotilas. Elinaikaa hänelle luvattiin 3 vuotta. Toisin kävi, ja Tanner eli aina vuoteen 1966 asti.

– Oli varmasti olla kova rasti olla tuohon aikaan avannepotilas, Lehtinen pohti.

Poliittista historiaa Tannerin elämässä riittää.

Lehtinen sanoi noudattavansa teoksessaan ”anglosaksista” tyyliä, jossa hän yhdistää Tannerin julkista sekä yksityistä puolta. Teoksessa kuvaillaan tämän vuoksi myös paljon hänen yksityiselämäänsä poliittisen historian ollessa kuitenkin keskiössä

Ja poliittista historiaa Tannerin elämässä riittää. Hän toimi kansanedustaja kuuden eri vuosikymmenen aikana tullen muun muassa valituksi Suomen historian ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa vuonna 1907 nuorimmaksi edustajaksi 26-vuotiaana.

Tanner oli myös itsenäisen Suomen ensimmäinen sosialidemokraattinen pääministeri. Pääministerikaudelta muistetaan Lehtisen mukaan etenkin se, kun Tanner otti presidentin sijaisena vastaan Tuomiokirkon portailla vapaussodan muistoksi järjestetyn paraatin vastaten suojeluskuntien tervehdykseen.

– Huuto oli kauheaa niin valkoisten kuin punaistenkin puolella. Samalla porvarit kuitenkin antoivat arvostusta Tannerille, hän oli osoittanut toimivansa viran vaatimalla tavalla. Suuri symbolinen teko, Lehtinen kuvaili.

Jos saksalaisia ei olisi ollut, olisi sosialidemokraattien paluu ollut paljon vaikeampaa.

Yhdeksi Tannerin elämän käänteentekeväksi hetkeksi Lehtinen nostaa hänen päätöksensä jättäytyä niin sanotun punakapinan ulkopuolelle.

– Kun saksalainen kenraalimajuri Rüdiger von der Goltz oli vallannut Helsingin ja sota oli lopulta päättynyt, niin yllättäen saksalaisilla oli tiedossa, että Suomessa on myös maltillisia sosialidemokraatteja ja heillä on sellainen johtohahmo kuin Väinö Tanner.

Saksalaiset ottivatkin yhteyttä Tanneriin, ja antoivat maltillisille sosialidemokraateille suojaa voiton huumassa olevilta valkoisilta suomalaisilta.

– Heidän suojassaan rakennettiin muutaman viikon aikana se perusta, jolla SDP pystyi yllättävän nopeasti oikeaan puoluetoimintaan.

– Jos saksalaisia ei olisi ollut, olisi sosialidemokraattien paluu ollut paljon vaikeampaa, koska valkoiset olivat siinä vaiheessa liikkeellä kostonhimoissaan. Siinä ei paljoa ollut väliä, että minkä  sortin demari oli. Tanneriakin syytettiin siitä, että Elanto oli ruokkinut punakaartilaisia.

Sisällissodan loppuvaiheessa Tanner näytteli keskeisestä osaa myös Demokraatti-lehden historiassa. Ennen sotaa nimellä Työmies julkaistun SDP:n pää-äänenkannattajan viimeinen numero oli julkaistu 12. huhtikuuta 1918, kun saksalaiset olivat ehtineet Helsinkiin.

Saksalaisten suojissa ja Tannerin suurella myötävaikutuksella julkaistiin kuitenkin jo 6. toukokuuta Suomen Sosialidemokraatiksi nimensä vaihtaneen pää-äänenkannattajan näytenumero.

– Lehden merkitys oli hirvittävän tärkeä. Lehden julkaisu oli symboli sille, että puolue oli noussut sodan aiheuttamasta alhosta. Valkoinen Suomi paheksui tätä tietysti kovasti. Ajateltiin, että joko punaiset suunnittelevat uutta kapinaa.

– Saksalaisten suojassa lehti sai tilat, jossa toimia. He myös valvoivat, että valkoiset mukiloineet toimijoita hengiltä.

Tanner oli armoton pyrkyri ja taktikko.

Tannerilla oli merkittävä rooli myös maailmansotien välissä, jolloin hän Lehtisen mukaan taisteli sekä kommunisteja että äärioikeistoa vastaan. Vuosien 1915–1945 aikana Elannon toimitusjohtajana toiminut Tanner oli Lehtisen mukaan sosialismista viehättynyt pragmaatikko, joka kuitenkin muisti aina, että bisnes on bisnestä.

Tanner oli SDP:n johtohahmo kuolemaansa saakka, toimien puolueen puheenjohtajana kahteen otteeseen 1918–1926 ja 1957–1963. Tannerin merkityksestä puolueelle osoittaa Lehtisen mukaan se, että hänet kutsuttiin puolueiden väliseksi neuvottelijaksi, toimi hän puheenjohtajana tai ei.

Toisaalta Lehtisen mukaan Tanner oli armoton pyrkyri ja taktikko, joka oli aina tyrkyllä tarjoutumassa erilaisiin vastuutehtäviin. Hän toimi kuitenkin ovelasti siten, ettei kukaan huomannut tätä vaan ihmiset luulivat, että häntä aina pyydettiin.

Talvisodan aikana Tanner toimi ulkoministerinä. Lisäksi hän kuului sotien ajan niin kutsuttuun sisäpiiriin. Hänet tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä viiden ja puolen vuoden tuomioon.

Lehtinen piteli uutuuskirjaa käsissään.

Kommunismin ja Neuvostoliiton ankarana vastustajana tunnetulla Tannerilla ei ollut sijaa Urho Kekkosen ajan suomettuneessa ilmapiirissä. Hänen rooliaan ei ole pidetty esillä, vaikkei häntä historiankirjoituksesta olekaan neuvosto-tapaan pyyhitty. Tannerin merkityksen korostamisen voi kuitenkin nähdä yhdeksi keskeiseksi motiiviksi Lehtisen kirjan taustalla.

– Aloimme miettiä kolme-neljä vuotta sitten, että kyllä Tannerin elämä täytyy saada yksiin kansiin, Lehtinen totesi julkistamistilaisuudessa.

Teoksen esipuheessa todetaan, että Tannerin saavutukset ja vaikutusvalta itsenäisessä Suomessa tekevät hänestä sotia edeltävän ajan tärkeimmän yksittäisen toimijan.

– Viimeisen työnsä Tanner teki sotasyyllisyysvankeuden jälkeen, kun hänestä tuli vielä kaksi kertaa SDP:n puheenjohtaja. Käsitykseni mukaan SDP puolueena suomettui tämän johdosta 20 vuotta myöhemmin kuin mitä se muuten olisi tehnyt.

”Materiaalia tähän teokseen oli paljon.”

Tannerista on toki kirjoitettu aikaisemminkin. Hänestä on tehty muun muassa historioitsija Jaakko Paavolaisen neliosainen tutkimuselämäkerta sekä historioitsija Ilkka Hakalehdon kirjoittama kaksiosainen sotien jälkeiseen aikaan keskittyvä teos. Lisäksi Tanner kirjoitti itse ahkerasti, etenkin vankilassa istuessaan.

– Materiaalia tähän teokseen oli paljon.

Teoksessa ei ole lähdeviitteitä. Lehtinen perustelee valintaansa teoksen luettavuuden paranemisella. Teos kuitenkin pohjautuu tutkittuun tietoon ja kirjan takaosassa on pitkä lähdeluettelo. Suorimpiin lainauksiin Lehtinen viittaa teoksessaan mainitsemalla tutkijan nimen.

Myös kirjailijan löytäminen oli aluksi haastavaa, sillä ammattihistorioitsijoilla tuntuivat olevan tilaukset jo täynnä.

– Kirjan kirjoittaja valikoitui lopulta samalla menetelmällä kuin kuusi vuotta sitten, kun SDP sai presidenttiehdokkaansa Paavo Lipposen mentyä kylpyhuoneeseen ja katsottua peiliin, Lehtinen kuvaili vitsaillen.

”Koivisto ja Tanner saapuivat sitten, mutta eivät olleet kovin iloisia.”

Julkistamistilaisuudessa oli läsnä myös Tellervo Koivisto, joka kertoi tilaisuuden loppupuolella kestinneensä Väinö Tanneria sekä vierailleensa Tannerin omistamalla Sorkin-tilalla edesmenneen puolisonsa presidentti Mauno Koiviston kanssa.

– Mauno oli ollut keskustelemassa Tannerin kanssa työväentalolla muistaakseni kommunistien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Keskustelu ei ollut kovin hedelmällinen, sillä Tanner suhtautui hyvin nihkeästi kommunisteihin, Koivisto kertoi Demokraatille.

Tellervo Koivisto muisteli, että Mauno Koivisto oli soittanut lähdettyään työväentalolta ja pyytänyt Tellervoa valmistelemaan ruokaa itselleen ja Tannerille edellisenä iltana olleiden kutsujen yli jääneistä tarvikkeista.

– Minulla oli kuitenkin ollut päivällä serkkuja käymässä ja ne olivat syöneet kaiken ruuan. Minä sitten juoksin kiireesti Elantoon ja ostin sieltä syötävää. Miehet saapuivat sitten, mutta eivät olleet kovin iloisia. Tunnelma ei noussut edes ruokapöydän ääressä.

– Ruokailusta muistan vain sen, miten Tanner kertoi yrittäneensä saada vankilaan Elannon leipää, kun vankilassa ei saanut hänen mielestään tarpeeksi hyvää ruisleipää.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat