Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lastensuojelun kriisi puhuttaa – kansanedustaja: ”Kyse on koko palvelujärjestelmän kriisistä”

Jukka-Pekka Flander

Lastensuojelun sosiaalityössä aiemmin työskennellyt kansanedustaja Helena Marttila (sd.) ihmettelee sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) puheita lastensuojelusta.

Demokraatti

Demokraatti

Joensuussa tapahtunut lapsisurma on järkyttänyt koko Suomea ja herättänyt aktiivista keskustelua lastensuojelun tilasta. Marttila nostaa esiin, että vastuuministeri Juuso on kommentoinut medialle lastensuojelun toimivaltuuksia todeten, että ”lapsia on pystyttävä suojelemaan ja kiireellinen huostaanotto sen hoitaa”.

– Ministerin lausahdus tuntuu vieraalta käytännön työtä tehneelle. Ilmeisesti ministeri viittaa kiireelliseen sijoitukseen, joka on akuutti turvaamistoimi välittömässä vaarassa olevalle lapselle, Marttila sanoo tiedotteessa.

Marttila muistuttaa, että kiireellinen sijoitus on kestoltaan lyhytaikainen ja lähtökohtaisesti vain 30 vuorokautta tai korkeintaan 60 vuorokautta. Tämän jälkeen sijoitus raukeaa, ellei tuona aikana ole tehty päätöstä huostaanotosta tai hakemusta hallinto-oikeuteen.

– Yhteiskunnallista suojelutehtävää ei voi laskea tällaisen järeän ja viimesijaisen toimen varaan.

Marttilan mukaan käytännön haasteena on, millaista tietoa lapsen kotiolosuhteista ja tilanteesta saadaan lyhytaikaisen sijoituksen aikana.

– Valitettavasti esimerkiksi pienten lasten tai vasta lastensuojelun tietoon tulleen perheen kohdalla tieto saattaa jäädä hyvin vähäiseksi. Ja vaikka perusteet riittäisivät huostaanottoon, mutta ei ole osoittaa välitöntä vaaraa, lapsi jatkaa asumista kotona useita kuukausia kestävän huostaanottoprosessin ajan, Marttila kertoo.

Marttila nostaa esiin myös Helsingin Sanomien pääkirjoituksen, jossa todetaan, että yhteiskunnassa painotetaan vanhempien oikeuksien kunnioittamista, minkä vuoksi otsikoissakin lastensuojelu toimii usein joko liian aikaisin tai liian myöhään.

On ilmeistä, että yhteiskunnan tukiverkko petti pienen 4-vuotiaan pojan.

Lastensuojelun kriisistä on puhuttu jo vuosikymmeniä, Marttila huomauttaa. Hän pitää surullisena, että keskusteluun herätään kunnolla vasta, kun jotain todella järkyttävää tapahtuu, vaikka lasten kaltoinkohtelua tapahtuu Suomessa joka päivä.

– On harhaanjohtavaa puhua “lastensuojelun” kriisistä, kun kyse on koko palvelujärjestelmän kriisistä. On ilmeistä, että yhteiskunnan tukiverkko petti pienen 4-vuotiaan pojan. Kestävä ratkaisu ei kuitenkaan löydy pistemäisesti lastensuojelua korjaamalla. Lastensuojelu ei pysty yksin paikkaamaan sitä, jos mielenterveyden tukea ei saa, päihdepalvelujen piiriin ei pääse eikä perheiden jaksamista tueta ajoissa, Marttila painottaa.

Hän muistuttaa, että mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä taloudellisen ahdingon lisääntyessä myös lastensuojelun tarve yhteiskunnassa lisääntyy.

– Tutkitusti perheiden köyhyys lisää lastensuojelun kuluja, ja toimillaan hallitus lisää rajusti lapsiperheköyhyyttä, Marttila sanoo.

– Lastensuojelun työtaakkaa ei vähennä se, että jatkuvasti tulee uusia vaateita monelta suunnalta: tulisi hoitaa katuväkivaltaongelmaa, lopettaa koulukiusaaminen ja saada koulupudokkaat palaamaan kouluun. Miltä näitä lapsia suojellaan: palveluverkon aukoilta ja muiden palvelujen resurssivajeelta. Tämä myös vastuuministerin on syytä muistaa.

– Hyvinvointialueet keskittyvät nyt kaikella tarmollaan täyttämään säästötavoitteita, kun huomion pitäisi olla siinä, miten rakennamme toimivan järjestelmän tämän rikkinäisen tilalle. Yksittäisillä työntekijöillä on kohtuuton taakka yrittää kannatella rikkinäistä systeemiä. Olen huolissani suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ja siitä, että sen suunnasta päätettäessä sosiaalihuollon asiantuntijoiden ääni ei tahdo kuulua, Marttila sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE