Festivaalin ohjelma, teemat ja esiintymispaikatkin elävät ja entraantuvat vuodesta toiseen, mutta yksi on ja pysyy. Demokraatin lauantaiset Yöyhteislaulut ovat säilyttäneet vakiopaikkansa ohjelmakartalla (tosin nykyään tuntia aiemmin kuin joskus muinoin) ja myös suosionsa. Se maantieteellinen karttapaikka kyllä muuttui tänä vuonna, kun yölaulut siirtyivät perinteisiltä sijoiltaan Kirjaslammen uimalasta festivaalialueen Sananvapauden torille.

Tänä vuonna yölauluissa nähtiin myös sikäli uutta verta, että “esilaulajan” tehtävät olivat siirtyneet Demokraatin päätoimittajuuden jättäneeltä, ja nyt toisenlaista äänenavailua Oulun kaupungin viestintäjohtajana harjoittavalta Mikko Salmelta uusiin käsiin. Tai uusiin ja uusiin, vanha tuttuhan hän työväenliikkeen lauluporukoillekin on, vaikka on nyt pari vuotta vaikuttanut länsinaapurissa yhteispohjoismaisissa ay-ympyröissä.

Poliittisena vaikuttajana ja ay-liikkeen piirissä sinut tunnetaan laajasti, mutta laulumiehenä ehkä vähemmän. Millaista perua sinun lauluharrastuksesi on, Reijo Paananen?

Kuorolaulukokemusta kertyi myös kouluvuosina – ja taas syttyy lamppu Paanasen muistikeskuksessa:

– Ai niin, onhan minulla levytyskin. Keskisuomalaiset kuorot tekivät aikoinaan lp-levyn nimeltä Metsot soittimella – eikö ole aika yllättävä sanaleikki!

Totta, etenkin kun muistetaan, että Keski-Suomen maakuntavaakunaa koristaa soitimella äkseeraava ukkometso.

Jukeboksista karaokeen

Sosialidemokraattisissa puolueympyröissäkin Paanasen lauluhalut- ja kyvyt on vuosien saatossa noteerattu.

– Kerron taas saman jutun kuin Helsingin puoluekokouksessa, silloin kun minut valittiin puolesihteeriksi: olimme aikoinaan menossa kokousmatkalla Jyväskylästä Ouluun, ja puolueyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Roinela laulatti työväenlauluja punakantisesta Me laulamme -vihkosesta. Paluumatkalla kun Erkki aloitti “että jatketaanpa laulamista”, niin porukka huusi, että “ei kun Reijo”. Siitä tuli sitten toivekonsertti: joku ehdotti jotain perusiskelmää, ja minä sitten lauloin sen.

Siis kuin elävä jukeboxi?

– No joo, sitten vähän myöhemmin Brysselissä työskennellessäni tuli jokusenkin kerran laulettua erinäisissä illanvietoissa, ja niissä sain tosiaan kutsumanimen Jukeboxi.  Kai siinä on sitä, että minuun laulujen sanat ovat aina tarttuneet hyvin ja ne ovat olleet minulle hurjan tärkeitä. Siksi muistan niitä paljon.

Kun Reijoa kysyttiin täksi kesäksi Valkeakoskelle Demokraatin yöyhteislauluja vetämään, hän ei lähtenyt ihan tuosta vaan laulellen sotaan.

Demokraatin Yöyhteislaulujen tunnelmaa Työväen Musiikkitapahtumassa 2019. (Kuva Marko Roppo)

– Myönnän, että kysyin ensin, että mitähän siellä on tarkoitus laulattaa, ja noinkohan minusta on siihen – en näet ole viime vuosina kovin aktiivisesti pystynyt lauluharrastustani pitämään yllä. Kun luvattiin, että biisilista on sellainen, jonka varmasti hallitsen, niin totta kai suostuin.

Paananen muistelee, että on ollut Musiikkitapahtuman Yöyhteislauluissa mukana laulamassa ennen tätä kesää 3-4 kertaa ja fiilikset Kirjaslammelta ovat jääneet mieleen mukavina.

– Työväen Musiikkitapahtumassa olen ollut laulumielessä äänessä myös aina silloin, kun SAK on järjestänyt festivaalilla työväenlaulukaraoken.

Lauluja ja laulua me-hengessä

Tänä vuonna Valkeakoskella kuultiin perinteistä työväenlaulua paljonkin, sekä tradition nimeen vannoen että uuteen kuosiin sovittaen. Esimerkiksui lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon kvartetti päästeli konsertissaan Perkele! – Työväenlauluja Suomesta rinta kaarella niin vanhan työväenliikkeen lauluaarteistoa kuin 1970-luvun laululiikkeen katalogin klassikoita. Myös Reijo Paananen vaikuttui  näkemästään ja kuulemastaan.

– Oli hieno nähdä, että aika moni yleisössä osasi laulujen sanat ja lauloi mukana. Olin festarilauantaina seuraamassa myös Eläkeläiset ry:n yhteislaulutilaisuutta, joka keräsi hyvin porukkaa. Kyllä työväenlaulukulttuuri elää tässä päivässä juuri siitä, että ne laulut ovat hyvin monelle ihmiselle yhä tärkeitä. Sanon tähän kohtaan, että itse en ole niiden verisimpien, lahtaria hirteen vetävien ja kostonjanoisten työväenlaulujen ystävä. Tykkään enemmän  niistä, jotka lähtevät aidosta me-hengestä, “me tehdään tämä yhdessä” -asenteesta. Ne laulut ovat edelleenkin ihan ajankohtaisia.

Kun Paanaselta kysyy, voiko laululla yhä vaikuttaa, niin kuin on tapahtanut vaikka Portugalin Neilikkavallankumouksessa, Etelä-Amerikan sortohallintojen  vastaisessa liikehdinnässä tai Viron itsenäistymisprosessissa eli “laulavassa vallankumouksessa” 30 vuotta sitten, hänen vastauksensa putoaa kysymysmuodossa:

– Miksikäs ei? Laulaminen on jotain, mikä tulee ihmisestä syvältä. Ja silloin, kun me laulamme yhdessä, siinä on mukana sekä tunne että sanoma. Kyllä se silloin yhdistää ihmisiä,  ja voi sitä kautta vaikuttaa isoihinkin asioihin.

Ruotsin musiikkiviennin salainen ase

Suomalaiset ovat, ehkä sillä tunnetulla pikkuveli/siskoasenteellaan, nähneet ruotsalaiset jotenkin erityisenä, meitä sulommin soivempana laulukansana. Niillä on ne kukkaseppele päässä hilpeinä hoilotettavat juomalaulunsa, Allsång på Skanseninsa puhumattakaan musiikkiviennistä Abboineen ja Roxetteineen… Millaisena asiantila on avautunut läheltä katsottuna Reijo Paanselle parin Ruotsin-vuoden aikana?

– Mielikuva, jonka juuri maalasit, on totta. Me olemme enemmän melankolialaulajia, kun taas ruotsalaiset vetävät duurissa snapsilaulujaan.  Mutta ei siitä pidä tehdä liian suurta numeroa. Me tykkäämme laulaa näitä meidän laulujamme ja ruotsalaiset siitten vähän toisenlaisia. Saattaa silläkin olla asian kanssa tekemistä, että Ruotsi ei ole ollut pariin sataan vuoteen sodassa. Eikä sisällissodassa. Kyllä se vaikuttaa laulutraditioon, että meillä on vähän erilainen kokemus maailmasta.

Paananen kiteyttää vielä, ikään kuin Pohjoismaisen yhteistyön nimissä, että koko Pohjolassa sytytään helposti laululle.

– Kun esimerkiksi demareiden ja ay-liikkeen yhteisjärjestö Samak kokoontuu, niin on päivänselvää, että illanvietossa käsissä on lauluvihkonen, jossa on kaikkien Pohjoismaiden lauluja, ja kaikki myös yrittävät niitä laulaa. Jopa suomeksi. Laulukulttuuri Pohjolassa on hurjan vahva.

Reijo Paananen asuu ja työskentelee tätä nykyä Ruotsissa, joten häneltä on lupa kysyä, ovatko ruotsalaiset oikeasti laulukansaa: – Ovat.

Koreaksi lopuksi on pakko kysyä, joko Paanaselle jo valjennut, mitä ruotsalaiset tekevät muita Pohjoismaita paremmin, kun pärjäävät niin ylivertaisen paljon paremmin musiikkiviennissään.

– Jotenkin luulen, että sekin liittyy diskuteeraukseen. Se asiahan menee Ruotsissa läpi koko yhteiskunnan. Suomessa esimerkiksi työnantaja voi vaatia, että meidän pitäisi saada aikaan sitä ja tätä, vaikkapa paikallista sopimista. Mutta se edellyttää myös sen toisen puolen osallisuuden. Eli silloin sovitaan, kuunnellaan – ja keskustellaan. Mutta se ei monesti passaa suomalaisille työnantajalle ollenkaan, se haluaa mieluummin sanella.

– Siis kun ruotsalaiset musiikkiviennin edistäjät ja alan myynti-ihmiset painelevat tuolla maailmalla, he ovat aina valmiita keskustelemaan. He myös osaavat perustella, miksi joku juttu on hyvä. Diskuteeraus on siis hyvä tapa, jolla voidaan edistää monenlaisia asioita, Paananen sanoo. Mielipiteenään, ei faktana.

Mutta uskottavasti. Ehkä diskuteeraamalla meiltäkin olisi Ruotsissa breikannut jo joku muu kuin M. A.Numminen & Pedro Hietanen ja Arja Saijonmaa. Valkeakoskella esiintynyt ruotsinsuomalainen Anna Järvinenkin oikeastaan on, mutta sitä ei juuri tiedetä Suomessa.