Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Lavrov: Läntisten arvojen messiaaninen vienti ongelmien taustalla

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on tehnyt lehdistötilaisuutensa aluksi linjanvetoa läntisten ja venäläisten arvojen välillä.

Hänen mukaansa nykyisiä eurooppalaisia arvoja voi kutsua jälkikristillisiksi ja niiden messiaaninen vienti ulkomaille on aiheuttanut ongelmia niin Ukrainassa kuin Lähi-idässä.

Ulkoministerin mukaan Venäjän arvopohja on erilainen, mutta se ei yritä viedä arvojaan ulkomaille.

Lavrovin mukaan Venäjä on kuitenkin valmis yhteistyöhön niin EU:n, Naton kuin Yhdysvaltain kanssa.

Lavrov toivoo Yhdysvaltain osallistuvan ensi viikon Syyria-neuvotteluihin Kazakstanissa. Tämä olisi samalla Venäjän ensimmäinen suora kontakti Yhdysvaltain uuteen hallintoon, Lavrov sanoi.

Venäjä toivoo yhteistyön terrorismia vastaan olevan Yhdysvaltain kanssa tehokkaampaa vallanvaihdon jälkeen kuin presidentti Barack Obaman hallinnon aikana. Muutoin Lavrov sanoi olevan liian aikaista arvioida Donald Trumpin hallinnon linjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE