Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Lehti: Uusimaa kuuluu Euroopan alueiden innovaatiojohtajiin

Uudellamaalla innovoidaan vahvasti. Investointeja kaivataan.

Uudenmaan maakunta on Euroopan innovatiivisimpia alueita. Tilanne paljastuu The Independent -verkkolehden julkaisemasta kartasta, jossa vertaillaan Euroopan eri alueita niiden innovatiivisuuden suhteen. Uusimaa on Suomessa ainoa alue, joka nousee “innovaatiojohtajien” luokkaan. Tähän eliittiin kuuluu kartan mukaan 36 aluetta. Ruotsista mukana ovat mm. Norrbotten ja Västerbotten, sekä alueita Tukholmasta etelään. Innovaatiojohtajuusalueita löytyy myös Tanskasta, Saksasta, Hollannista, Ranskasta ja Englannista.

Yllättäen Norjan ja Viron alueet eivät yllä tähän “alueiden eliittiin”.  Suomen muut alueet kuuluvat kartalla toiseksi parhaiden “vahvojen innovaattoreiden” alueeseen.

Independentin kartta perustuu EU:n komission hiljattain julkistamaan tutkimukseen, jonka mukaan Suomi oli Euroopan kolmanneksi innovatiivisin maa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE