Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Leijonien kentälliset uusiksi – päävalmentaja Marjamäellä univelkaa: “Toiset ovat nukkuneet, toiset eivät”

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki antoi ymmärtää, ettei ollut nukkunut keskiviikon vastaisena yönä kovinkaan paljon.

Takana oli tiistain nihkeä iltaottelu Etelä-Koreaa vastaan, ja keskiviikkona koittaa puolivälierä Kanadaa vastaan.

– Toiset ovat nukkuneet ja toiset eivät. Mutta ei tässä tarvitsekaan nukkua, Marjamäki totesi.

– Ajatukset ovat sellaiset, että voittavaksi joukkueeksi kun kasvetaan, niin tarvitaan erilaisia kokemuksia. Ainut negatiivinen lopputulos on saatu Ruotsi-pelistä. Etelä-Koreaa vastaan oli hetkensä, joissa meitä koeteltiin. Kasvoimme kuitenkin niistä, Marjamäki jatkoi.

Marjamäki uskoo, ettei Leijonat tarvitse mitään herättelyä Kanada-peliin. Lataus kumpuaa kovaksi tiedetystä vastustajasta.

– Pelataan olympialaisten puolivälieriä Kanadaa vastaan. Vastus on sellainen, että jalka pysyy varmasti kaasulla koko ajan, päävalmentaja sanoi.

Marjamäki totesi olevansa varma, että Suomi pelaa keskiviikkona parhaan pelinsä tähän mennessä Etelä-Korean olympialaisissa.

Lisää aiheesta

– Tunne ja henki joukkueessa ovat nyt sellaisia, hän perusteli.

Kokoonpanoihin muutoksia.

Leijonien kokoonpanoon tuli useita muutoksia Kanada-peliin. Eräänlaiseksi telaketjuosastoksi on koottu hyökkäysketju, jossa pelaavat isokokoiset Oskar Osala, Jani Lajunen ja Marko Anttila.

Petri Kontiolan laitahyökkääjiksi ilmoitettiin Eeli Tolvanen ja Julius Junttila. Jukka Peltola oli ilmoitettu ylimääräiseksi hyökkääjäksi.

Maalivahtina jatkaa odotetusti Mikko Koskinen. Puolustaja Tommi Kivistö ja hyökkääjä Teemu Hartikainen ovat kokoonpanon ulkopuolella.

Kokoonpanoja ei ollut vielä julkaistu siinä vaiheessa, kun Marjamäkeä haastateltiin tätä juttua varten. Hän ei halunnut kommentoida kokoonpanoratkaisuja ennen niiden virallista julkistamista.

Naisleijonat pelaavat pronssista.

Suomen mitalisaldo voi kasvaa jo aamulla, kun Naisleijonat kohtaa jääkiekon pronssiottelussa kilpailuluvan saaneiden venäläisten OAR-joukkueen. Ottelu alkaa kello 9.40.

Maastohiihdossa ovat vuorossa pariviestit vapaalla hiihtotavalla.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE