Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

9.8.2021 13:19 ・ Päivitetty: 9.8.2021 13:19

Li Andersson patistaa ilmastotoimia vastustavia puolueita linjaamaan omat vaihtoehtonsa – ”Nyt on korkea aika”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Opetusministeri Li Andersson (vas.) kommentoi Twitterissä hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tänään julkaistua raporttia, jonka mukaan ilmastonmuutos etenee nopeammin ja tuhoisammin kuin tähän asti on arvioitu.

Demokraatti

Demokraatti

Andersson toteaa tviittiketjussa, että ilmastopolitiikan kunnianhimon tasoa on nostettava niin kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa, EU:ssa kuin Suomessa.

– Suomen kannalta on välttämätöntä, että saavutamme hiilineutraaliuden viimeistään vuonna 2035, mihin kaikki puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat sitoutuneet. IPCC-raportin valossa tuon tavoitteen kiristäminenkin olisi perusteltua ja tarpeen, Andersson tviittaa.

– Syksyn budjettiriihi on samalla oltava ilmastoriihi. Työllisyyden osalta hallitus on nostanut omaa tavoitettaan jo kahdesti ja tehnyt ison tukun päätöksiä. Ilmaston osalta meiltä puuttuu puolet niistä päätöksistä, joita hallitusohjelman tavoite edellyttää, hän jatkaa.

Siksi hallituksen on Anderssonin mukaan linjattava syksyn budjettiriihessä toimista, jotka varmistavat Suomen ilmasto-, liikenne-, energia- ja maankäyttöpolitiikan johtavan hiilineutraaliuteen viimeistään vuonna 2035.

– Nyt on korkea aika, että puolueet jotka vastustavat ilmastotoimia maataloudessa, liikenteessä, metsäteollisuudessa tai jossain muualla linjaavat omat vaihtoehtonsa hiilineutraaliuden saavuttamiseksi, sillä päätöksentekoa ei ole varaa lykätä eteenpäin, hän patistaa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo puolueelleen olevan tärkeää, että kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on myös sosiaalisesti oikeudenmukaisia – niin kansallisesti kuin globaalisti.

– Ilmastopäätökset tarvitsevat rinnalleen myös oikeudenmukaista tulonjakoa ja veropolitiikkaa, Andersson tviittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU