Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Li Andersson pöyristyi: ”Näin ei oikeusvaltio voi toimia”

Lehtikuva

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi maanantai-iltana Facebook-sivuillaan uutisia, joiden mukaan Suomi pakkopalauttaa ihmisiä esimerkiksi Afganistaniin. Hän kertoo saaneensa itsekin asiasta viestejä.

Rane Aunimo

”Myös uutiskanava Al Jazeera raportoi, että Suomesta on saapumassa tilauslento, jolla turvapaikanhakijoita käännytettäisiin. Metsälän säilöönottokeskuksen edustalla tilannetta tarkkailevalta henkilöltä saamani tiedon mukaan poliisi on juuri vienyt väkisin yhden afganistanilaisen lapsiperheen, vaikka he olivat eilen jättäneet uuden turvapaikkahakemuksen.”

Andersson mukaan Suomen ja EU:n politiikka pakkokäännyttää ihmisiä Afganistaniin on vakava uhka ihmisoikeuksille maan turvallisuustilanteen heikennyttyä.

”Näin ei oikeusvaltio voi toimia.”

Myös vihreiden Ville Niinistö sanoo, että Suomi ei voi rikkoa oikeusvaltion, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja oikeussuojan periaatteita.

”Suomi ei voi olla maa, joka käännyttää pakolla lapsia ja ilmeisesti jopa raskaana olevan naisen hengenvaaraan. Käännytykset on heti keskeytettävä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE