Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Anderssonilta madonluvut: “Katastrofi”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan tänään julkaistu hallitusohjelma tarjoaa kylmää kyytiä suurelle osalle suomalaisista.

Demokraatti

Demokraatti

– Tulevan oikeistohallituksen toimintamalli on pienituloisten ja duunareiden kyykyttäminen kun rikkaille tarjotaan uusia veroetuja. Tämä hallitus on katastrofi pienituloisille ja työntekijöille. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat suurimmilta osin pienituloisiin sekä jo valmiiksi kriisissä olevaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja samalla heikennetään työntekijöiden oikeuksia, Andersson sanoo tiedotteessa.

Anderssonin mielestä lähes puolentoista miljardin leikkaukset sotesta tarkoittavat, että sote-henkilöstön pako alalta kiihtyy ja ihmisiä tulee turhaan kuolemaan hoitojonoihin.

– Samalla poikkeuksellisen rajut yli puolentoista miljardin leikkaukset sosiaaliturvasta tarkoittavat pidempiä leipäjonoja, yhä useampaa köyhyyteen tippuvaa ja yhä syvempää ahdinkoa heille, joilla on kaikkein vähiten.

Myös työntekijän oikeudet ovat joutumassa kovalla kädellä oikeistohallituksen silppuriin.

– Hallitusohjelma on ennennäkemättömän työntekijävihamielinen. Lakko-oikeutta rajoitetaan, ensimmäisestä sairauspäivästä halutaan palkaton, irtisanomissuojaa heikennetään ja määräaikaisuuksiin ei tarvita perusteita.

– Esimerkiksi työttömyysturvan ja asumistuen suojaosan poisto osoittaa, että työttömien päähänpotkiminen on oikeistolle tärkeämpää kuin työllisyyden edistäminen, Andersson sanoo.

Oikeistohallituksen valitsema linja on Anderssonin mukaan todella kylmäävä.

– Kuten Orpo osuvasti itsekin sanoi, kyse on arvovalinnoista. On arvovalinta, että hallitus heikentää toimeentulotukea samalla, kun se jättää puuttumatta eliitin verojen kiertämiseen. Tai että hallitus leikkaa työttömiltä samalla, kun laittaa sata miljoonaa bensa-alennukseen. On arvovalinta, että oikeistohallitus romuttaa julkista terveydenhuoltoa samalla, kun se siirtää satoja miljoonia yksityisille terveyskonserneille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE