Viime viikolla puolustusministeri ilmoitti Suomen haluavan muuttaa lainsäädäntöään siten, että alueellemme tai sen kautta saataisiin kuljettaa ydinaseita. Hallituksen esityksessä tämä olisi sallittua sekä rauhan aikana että poikkeusoloissa.

Lainsäädännön muutostarpeen politiikkaa ja menettelytapoja en tässä perkaa, mutta ajattelin kuvata sotilaan näkökulmasta, mitä muutos aiheuttaisi – ja mitä ei.

Nyt keskustelu tuntuu pyörivän kovilla kierroksilla sen ympärillä, että Suomeen sijoitetaan pian sekä taktisia, operatiivisia että niitä jumalattomia strategisiakin ydinaseita.

NATOSSA KOLMELLA valtiolla on ydinaseita: Yhdysvalloilla, Iso-Britannialla ja Ranskalla.

Yhdysvaltain aseita on kymmenien vuosien ajan ollut sijoitettuna Belgiaan, Saksaan, Italiaan, Alankomaihin ja Turkkiin.

Siellä olevat kuuluvat taktisiin tai operatiivis-taktisiin aseisiin, siis pienimmän kategorian joukkotuhovälineisiin, joita pystytään ampumaan tai pudottamaan kohteeseensa lentokoneista.

Seuraavat, operatiivisen kokoluokan ydinräjähteet ammutaan perille yleensä ohjuksilla, jotka luokitellaan keskimatkan ohjuksiin. Niiden kantama on satojen tai muutaman tuhannen kilometrin luokkaa. Näiden tuhovoima on jo huomattavasti suurempi kuin taktisilla ydinaseilla.

Sitten ne hiton isot möhkäleet, joita autoritääristen suurvaltojen paraateissa välillä näytetään, ovat vielä suurempia strategisia, mannertenvälisiä ydinaseita.

Niillä on kyky tuhota Moskova, Washington tai Peking ja lopettaa elämä valtaosassa maapalloa.

AIVAN KUTEN ydinvoimaloiden polttoainesauvojen ja ydinjätteen käsittely, myös ydinräjähteiden varastointi ja käyttöön valmistautuminen vaatii pitkällisiä, huolellisia turvajärjestelyitä.

Se ei ole jokapäiväistä toimintaa insinööripiireissäkään. Siksi aseita ei huvin vuoksi rauhanaikana siirrellä pois säilytyspaikoista, joissa niiden käsittelyyn on parhaat edellytykset.

Atomiaseharjoitukset (joissa olemme muiden jäsenmaiden tavoin olleet mukana), tehdään simuloidusti.

Tiettävästi Puola olisi aiemmin halunnut Natolta alueelleen ydinasevarastoja, ja sai tylyn vastaanoton.

Aseita ei kannata siirtää fyysisesti lähemmäs Venäjää sen vastatoimien ulottuville – pelote on vahvempi silloin kun Venäjä ei pääse liian helposti vaikuttamaan niihin.

Kauemmaksi turvaan siirtämisen tarve olisi paljon todennäköisempää. Sieltä missä Naton aseet nyt ovat, ne saadaan ilmatankkauksien avulla toimitettua lentoteitse vaikka Australiaan, jos tarvitaan.

SOTILAAN näkökulmasta en keksi yhtään sellaista skenaariota, jossa Naton ydinasevaltioille syntyisi joku etu siitä, että aseita fyysisesti raahattaisiin pitkä- tai lyhytaikaiseen säilöön Suomeen.

Ranskan tai Englannin ydinsukellusveneetkään eivät Itämeren kaltaiseen, niille liian pieneen ja karikkoiseen lammikkoon tule.

Mutta kriisiaikana olisi hyvinkin mahdollista, että Naton lentokone, jossa on mukana ydinräjähde, voisi lentää vaikkapa Virosta Suomen kautta Pohjois-Norjaan. Ja tarvittaessa, sääolojen tai turvatoimien takia, se voisi tehdä välilaskun tankkaamaan Pirkkalaan tai Rovaniemelle.

Koska olemme jo Naton jäsenyyssopimuksessa halunneet tulla ydinsateenvarjon alle, olisi loogista olla rajoittamatta juridiikalla sen saman sateenvarjon pystyttämistä.

Poliittiset poikkeussäännöt, joita monilla mailla tällaisiin tilanteisiin on, ovat sitten eri asia, enkä niihin puutu – ne ovat demokraattisesti valittujen poliittisten päättäjien asia.

VENÄJÄ valittaa joka tapauksessa tästäkin lakimuutoshankkeesta, kuten jalkaväkimiinoista ja mistä tahansa sillä kulmalla, että Suomen fasistien aseet olisivat uhka Venäjälle.

Todennäköisesti Kreml tulee myös kevään aikana toistelemaan moneen kertaan omaa perätöntä narratiiviaan siitä, että tänne rakennetaan jo ydinasesiiloja.

Samalla se jättää mainitsematta omat, Suomen lähialueilla olevat ydinaseensa, ne vanhat tutut rauhanohjukset.

Siinä mielessä sen reaktioista ei tarvitse ylenmäärin piitata, kuten emme ole tehneetkään enää kevään 2022 jälkeen.