Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Liisa Pentin Hauraat silmät – Fragile eyes on moniääninen kudelma liikkeestä ja äänistä

Kuvassa Pinja Poropudas (vas), Bo Madvig ja Marlon Moilanen.

Olen aina suhtautunut hieman varauksellisesti esityksiin, jotka on tehty vahvasti jonkun tietyn filosofisen teoksen tai kirjoituksen pohjalta.

Annikki Alku

Demokraatti

Kysymykseni on ollut, miten voin vastaanottaa esityksen, jos en alkuunkaan tunne ko. pohjateosta tai teoriaa. Saanko esityksestä mitään irti tai ymmärränkö sen peräti ”väärin”? Välillä tällaiset esitykset ovat myös olleet voimakkaasti sisäpiirille suunnatun tuntuisia.

Liisa Pentin teoksen Hauraat silmät – Fragile eyes lähtökohtana on ollut Hélène Cixousin feministinen essee Medusan nauru (1975), jossa Cixous määrittelee naiskirjoituksen.

En tunne tekstiä, enkä siis tiedä siitä kuin sen verran, mitä Pentti kirjoittaa esityksen käsiohjelmassa, joten en osaa arvottaa hänen tulkintaansa sen enempää Cixousin teoriasta kuin naiskirjoitus-käsitteestäkään.

Oman kehon liikereaktioiden lisäksi kontaktin ja reaktion kohteena ovat Zodiakin näyttämön seinät, joihin kullakin tuntuu olevan omanlainen viha-rakkaussuhde.

Minulle esitys oli ennen kaikkea moniääninen tulkinta liikkeestä, äänestä, sanoista sekä itsen ja muiden määrittelemästä identiteetistä ja näiden kaikkien välisisistä suhteista.

Moniäänisyys alkaa jo siitä, että kuusijäseninen esiintyjäryhmä on monikielinen ja edustaa erilaisia näkökulmia ja eri ilmaisulajeja. Mukana ovat taiteilijaduo Blaue Fraun Sonja Ahlfors ja Joanna Wingren, tanssijat Pinja Poropudas ja Marlon Moilanen, tanskalainen esitystaiteilija Bo Madvig ja näyttelijä Klara Wenner Tångring. Esitys on kuitenkin hyvin yhtenäinen, eikä näyttämöllä olijoiden taustaa tule sen aikana ajatelleeksi. Silti kunkin persoonallisuus ja omailmeisyys säilyy.

Zodiak – Uuden tanssin keskus
Hauraat silmät – Fragile eyes
Konsepti ja ohjaus Liisa Pentti Valot Meri Ekola Ääni Jouni Tauriainen Puvut Ingvill Fossheim Lavastus Fabian Nyberg Dramaturgia Titta Halinen Esiintyjät Sonja Ahlfors, Bo Madvig, Marlon Moilanen, Pinja Poropudas, Klara Wenner Tångring, Joanna Wingren

Pentti on monessa aikaisemmassakin teoksessaan tutkinut kehon, liikkeen ja kielen suhteita ja vuorovaikutusta. Nyt lauseita ja sanoja pätkitään ja niitä ruumiillistetaan eri tavoin. Oman kehon liikereaktioiden lisäksi kontaktin ja reaktion kohteena ovat Zodiakin näyttämön seinät, joihin kullakin tuntuu olevan omanlainen viha-rakkaussuhde.

Ameebamaisesti hengittävässä esityksessä on selkeä sisäinen rakenne, joka huipentuu loppukohtauksen Joanna Wingrenin raivokkaaseeen tulkintaan Cixousin tekstistä, jolle ristiriidassa on muun ryhmän toistuva kevyt, rytmikäs liike.

Suurimmaksi osaksi kukin esiintyjä työskentelee itsekseen. Kontakteja toisiin ei erityisemmin ole, vaikka välillä tehdäänkin pikku pätkä samaa liikettä unisonossa. Esityksestä huokuu varmuus ja sisäistyneisyys. Jokainen tietä mitä tekee, on tietoinen muista ja täyttää paikkansa kokonaisuudessa.

Äänimaailmaltaan teos koostuu Jouni Tauriaisen välillä rytmisesti voimakkaan monotonisesti toistuvasta musiikista, esiintyjien tuottamista äänistä ja näiden erilaisista yhdistelmistä. Se ei kuitenkaan ole sekamelskaa, vaan harkittua. Yhtä harkitun monimuotoista on myös Ingvill Fossheimin puvustus, josta voi halutessaan löytää viitteitä eri vuosikymmenille.

En aivan ymmärtänyt Fabian Nybergin näyttämön reunoille siroteltujen kirkkaan vihreiden ruohomättäiden merkitystä, koska niitä ei käytetty mitenkään, mutta mukavan väriläiskän kokonaisuuteen ne toivat.

Hauraat silmät – Fragile eyes ei esityksenä ole ollenkaan hauras, vaan intensiivinen kokonaisuus, jossa pilkahteee myös se Medusan nauru.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE