Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Liki yksimielisesti puolueensa johtoon valittu Haavisto: “Onhan se mahdollista, että nyt gallupeissa menestyvät puolueet menestyvät hyvin vaaleissakin”

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto.

Vihreiden ylivoimaisesti valittu väliaikainen puheenjohtaja Pekka Haavisto lähtee ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Haavisto edustaa tällä hetkellä Helsingin vaalipiiriä. Haavisto vahvisti aikeensa tiedotustilaisuudessa valintansa jälkeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Haavisto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi tänään iltapäivällä jo aiemmin väistyneen ja sairauslomalla olevan Touko Aallon tilalle. Haaviston valinta oli liki yksimielinen, sillä hän sai vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaäänestyksessä peräti 40 ääntä ja hänen vastaehdokkaansa Outi Alanko-Kahiluoto yhden äänen.

Tuore puheenjohtaja kiitti Alanko-Kahiluotoa siitä, että tämä osallistui kisaan, toi esille omat näkemyksensä ja edisti puolueen sisäistä keskustelua.

Puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Kaisa Hernberg sanoi valinnan jälkeen tiedotustilaisuudessa, että oli hyvä, että ehdokkaita oli enemmän kuin yksi. Hän kiitteli viikon aikana ja kokouksessa käytyä hyvää keskustelua. Ylivoimaiselle äänestystuloksellekin löytyi selitys.

– Tulos kertoo, että puolue seisoo yhtenäisenä uuden puheenjohtajan takana, Hernberg sanoi.

Maakuntavaaleilla ei kiirettä

Tiedotustilaisuudessa Haavisto pääsi heti vastaamaan spekulaatioihin paitsi kevään vaaleista myös tulevasta hallituspohjasta.

– On aivan liian aikaista mennä hallituskoalitioon ja salkkujakoihin, hän toppuutteli.

Haavisto sanoi pitävänsä suotavana, että ensi keväänä pidettäisiin vain eduskunta- ja eurovaalit ja että maakuntavaalit lykkääntyisivät entisestään. Alun perin niiden piti olla jo lokakuun lopussa tänä vuonna.

– Toivon, että tähän samaan myräkkään eduskunta- ja eurovaalien rinnalle ei tuoda enää maakuntavaaleja ensi keväänä.

Haavisto kuvaa, että hänellä on hyvät välit kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajiin. Hän korosti olevansa asialinjalla, eikä tässä vaiheessa ota kantaa mahdollisiin hallituskumppaneihin.

– Onhan se mahdollista, että nyt gallupeissa menestyvät puolueet menestyvät hyvin vaaleissakin, Haavisto sanoi.

Vihreiden gallupkannatus on pudonnut rajusti kuluneen vuoden aikana. Se on laskenut viime syksyn lähes 18 prosentista nykyisen kahdentoista tietämille.

Haavisto nosti useita kertoja esiin Saksan vihreän puolueen, joka on menestynyt tänä syksynä osavaltiovaaleissa ja kerännyt parhaimmillaan noin 20 prosentin ääniosuuksia.

– Uskon, että Saksan vihreiden tulos siivittää vihreiden tulosta myös muissa maissa, Haavisto sanoo.

Haavisto valmis kiertämään maata

Kevään vaaleihin valmistautumisen Haavisto aloitti heti tultuaan valituksi. Puheenjohtaja ei tee vaaleja, vaan porukka yhdessä, hän muistutti puheessaan puoluevaltuuskunnalle.

Haaviston mukaan vihreiden on tehtävä valtakunnallista kampanjaa niin, että jokaisessa vaalipiirissä mennään eteenpäin. Hän sanoi olevansa puheenjohtajana valmis maanlaajuiseen kampanjaan ja sanoi kiertävänsä maata paljon.

Puheensa alkupuolella Haavisto kiitti tehtävästään vetäytynyttä puheenjohtajaa Touko Aaltoa ja toivotti hänet tervetulleeksi takaisin “vihreään työhön”. Hän myös toivoi näkevänsä Aallon eduskuntavaaliehdokkaana.

Uuden puheenjohtajan kausi kestää ensi kesän puoluekokoukseen saakka.

On aivan toinen asia osallistua jäsenäänestystilanteessa

Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontui väliaikaisen puheenjohtajan valintaan suljettujen ovien takana.

Ehdokkaita tehtävään oli vähemmän kuin siitä kieltäytyjiä. Outi Alanko-Kahiluoto avasi pelin ilmoittaessaan ehdokkuudestaan viime sunnuntaina, minkä jälkeen tunnettu vihreä poliitikko toisensa jälkeen kieltäytyi lähtemässä ehdolle pätkäpuheenjohtajan tehtäviin.

Kansanedustaja Emma Kari ilmoitti torstaina, ettei asetu ehdolle. Aaltoa edeltänyt puoluejohtaja Ville Niinistö kertoi keskiviikkona, ettei lähde ehdolle ja että jättää koko eduskunnan keväällä.

Varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, joka on ollut puoluejohtajan paikalta vetäytyneen Aallon sijaisena, kieltäytyi tehtävästä maanantaina. Myös entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen ja ensimmäisen kauden edustaja Olli-Poika Parviainen ilmoittivat, etteivät ole käytettävissä.

Haavisto kertoi ehdokkuudestaan torstaina. Hän sanoo ymmärtävänsä hyvin heitä, jotka eivät nyt ehdolle lähteneet.

– On aivan toinen asia osallistua (puheenjohtajakisaan) jäsenäänestystilanteessa, jossa vaalit eivät ole aivan nurkan takana, hän sanoi tavanomaiseen valintakäytäntöön viitaten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE