Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindtman: ”Syvä osanottoni menehtyneen omaisille ja voimia vaikeaan tilanteeseen uhreille”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman.

Kouluampumisessa Vantaan Viertolan koululla on kuollut tänään yksi oppilas ja kaksi on haavoittunut vakavasti.

Demokraatti

Demokraatti

Epäilty ampuja on 12-vuotias koulun oppilas. Uhreina oli kolme koulun oppilasta.

SDP:n puheenjohtaja, vantaalainen Antti Lindtman on kommentoinut tapahtunutta viestipalvelu X:ssä kahteen eri otteeseen.

– Pääsiäisen jälkeinen arki alkoi järkyttävällä uutisella Vantaan Viertolan koulun ampumavälikohtauksesta. Monet joutuivat nyt kokemaan sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi ikinä joutua kokemaan. Ajatukseni ovat loukkaantuneiden, heidän läheistensä ja koko kouluyhteisön luona. Lapset, perheet ja henkilökunta tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen, Lindtman on kirjoittanut puoliltapäivin.

Myöhemmin hän on myös todennut, että uutinen on musertava ja sitä on vaikea käsittää.

Lindtman kertoo päivityksessään myös, että kyseessä on koulu, jota hänen naapurustonsa lapset käyvät.

– Ampumavälikohtaus on vienyt yhden lapsen, pienen ihmisen, hengen Vantaan Viertolan koulussa. Koulussa, jossa naapurustomme lapset käyvät. Lisäksi kaksi lasta on vakavasti loukkaantunut. Vaikea kuvitella sitä tuskaa, joka perheissä nyt on. Syvä osanottoni menehtyneen omaisille ja voimia vaikeaan tilanteeseen uhreille, heidän läheisilleen ja koko kouluyhteisölle, Lindtman kirjoittaa.

– Monet vaikeat kysymykset kaipaavat vielä vastausta, ja ne vastaukset on löydettävä. Koulujemme turvallisuuden parantaminen ja lasten hyvinvoinnista huolehtiminen on koko yhteiskunnan asia, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE