Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

LM: Antti Kaikkoselta selvityspyyntö diabeetikkojen armeijakelpoisuudesta

Diabeetikot saattavat sittenkin saada mahdollisuuden asepalveluksen suorittamiseen. Lännen Median mukaan puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on pyytänyt puolustusvoimien pääesikunnalta selvitystä asiasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pääesikunta päätti viime keväänä, että diabetes on este asepalveluksen suorittamiselle. Päätöstä perusteltiin palvelusturvallisuuteen kohdistuvilla riskeillä.

Diabetesliitto on kritisoinut pääesikunnan päätöstä.

– Olen keskustellut pääesikunnan ylimmän johdon kanssa ja pyytänyt selvitystä, jos jokin ratkaisu vielä löytyisi. Selvitys saataneen talven aikana, Kaikkonen sanoi.

Asia ei ole Kaikkosen mukaan aivan yksinkertainen. Ministeri pohtii, onko jonossa muitakin sairauksia, jos diabeetikoille löydetään ratkaisu.

Kaikkosen mukaan on tärkeää, että myös B-palveluskelpoisuusluokkaan siirretyille löytyy mielekkäitä tehtäviä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE