Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Löfven äänestetään pääministeriksi – uuden hallituksen ohjelma ja kokoonpano esitellään maanantaina

Ruotsissa valtiopäivät äänestää tänään Stefan Löfvenin pääministeriehdokkuudesta. Äänestys pidetään aamupäivällä kello 10 Suomen aikaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sosiaalidemokraattien johtajan valinta pääministeriksi varmistui pari päivää sitten, kun vasemmistopuolue lupasi äänestää tyhjää. Muutoin hallituksen ja sen tukipuolueiden äänet eivät olisi riittäneet.

Ruotsissa pääministeri tulee hyväksytyksi, jos enemmistö kansanedustajista ei äänestä valintaa vastaan.

Löfvenin vähemmistöhallitukseen osallistuu sosiaalidemokraattien lisäksi ympäristöpuolue. Keskustapuolue ja liberaalit ovat hallituksen ulkopuolella, mutta ovat sopineet budjettiyhteistyöstä sen kanssa. Nekään eivät vastusta Löfvenin valintaa tämän päivän äänestyksessä. Tilanne on historiallinen, sillä Ruotsissa ei ole ollut tapana tehdä yhteistyötä punavihreän ja porvarillisen blokin välisen rajan yli.

Vasemmistopuolueen puheenjohtaja Jonas Sjöstedt on asettanut tiukkoja ehtoja sille, että puolue antaa hallituksen toimia. Jos hallitus tuo valtiopäiville vasemmistopuolueen vastustamia lakiesityksiä muun muassa vuokrasääntelyn purkamisesta, aikoo puolue esittää hallitukselle epäluottamuslausetta.

Hallituksen kaatamiseksi vasemmistopuolue tarvitsisi kuitenkin apua maltilliselta kokoomukselta, kristillisdemokraateilta ja ruotsidemokraateilta.

Yritykset hallituksen muodostamiseksi kestivät Ruotsissa yli neljä kuukautta. Lopulta hallitukseen ovat tulossa samat puolueet ja sama pääministeri kuin ennen syyskuun vaaleja. Tuolloin hallitusta tuki sen ulkopuolelta vasemmistopuolue.

Löfvenin on määrä esitellä hallituksen ohjelma ja kokoonpano valtiopäiville maanantaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE