Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

21.7.2026 09:47 ・ Päivitetty: 21.7.2026 12:24

SDP:ltä ryöpytys, kokoomus väläytti taas Sanna Marinia: ”Olivatko muut hallituspuolueet tästä tietoisia?”

RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

SDP:n mukaan hallituksen menettely päätettäessä Garden Helsinki -hankkeen valtiontuesta on ollut omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta poliittiseen päätöksentekoon ja siihen että kaikkia kohdellaan päätöksenteossa tasavertaisesti.

Rane Aunimo

Demokraatti

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Näistä syistä oppositio ja SDP esittävät, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.

Kansanedustaja Johannes Koskinen sanoi demariryhmän ryhmäpuheessa, että poliittisessa päätöksenteossa ei pidä saada parempaa kohtelua suhteilla tai lahjoittamalla rahaa jollekin puolueelle.

– Tämä näyttäytyy nyt niin, että meillä on eri julkinen talous pääministeripuoluetta lähellä oleville tahoille kuin muille.

Koskisen mukaan se julkisen talouden niukkuus, jonka perusteella on tehty jopa kansalaisten perusoikeuksia vaarantavia säästöjä, on toistuvasti unohtunut silloin, kun on pitänyt järjestää etuja erityisesti hallituksen tai pääministeripuolueen sydäntä lähellä oleville tahoille.

– Lisäksi on syytä muistaa, että vaikka Garden Helsingin rahoittamista ajoi yksi puolue, ei lopullinen päätös ole yhden puolueen, vaan sen teki koko hallitus yhdessä. Ainakin perussuomalaiset tiesivät tässä kohti, etteivät ministeriöiden virkamiehet pitäneet hankkeen rahoittamista perusteltuna.

– Toivon, että kuulemme tänään myös, olivatko muut hallituspuolueet tästä tietoisia.

Koskisen mukaan eduskunta ei voi tietää, mitä suljettujen ovien takana asiasta on puhuttu, eikä ole hänen asiansa lähteä arvailemaan päätöksenteon lopullisia vaikuttimia.

– Mutta toimintatavat näkyvät ulospäin ja ne eivät näytä hyvältä. Runttaaminen ja junailu eivät kuuluu 2020-luvun politiikan tekoon. Ministerien ei pidä käyttää asemaansa ajaakseen yksittäisten toveriensa tai rahoittajiensa asiaa ohi virkavalmistelun. Tällainen edustaa menneiden vuosikymmenten tunkkaisia toimintatapoja, joilla ei tule olla sijaa päätöksenteossa tänä päivänä.

PÄÄMINISTERIPUOLUEEN kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan ehdollisesta tuesta Garden Helsingille oli kyse oli valinnasta Suomen kasvun, työpaikkojen ja pysyvän vetovoiman puolesta.

– Eduskunta ei ole tänään kokoontunut siksi, että 35 miljoonaa euroa olisi kadonnut. Yhtään euroa ei ole liikkunut. Valtio ei ole maksanut Garden-hankkeelle euroakaan, koska päätös tuesta oli ehdollinen, Kopra sanoi ryhmän puheessa.

Korpa puolusteli muutenkin tiukasti hallitusta.

– Kansa ihmettelee, miksi areena muuttui valtakunnan vaarallisimmaksi hankkeeksi vasta silloin, kun kokoomusjohtoinen hallitus päätti edistää sitä. Siinä, että hallitus yhdessä tekee poliittisen valinnan investoinnista koko Suomen eduksi, ei ole mitään hämärää. Se on demokratiaa.

Hän vaati oppositiota lopettamaan epämääräisten syytösten viljelyn ja puhumaan suoraan.

– Jos jollakulla tässä salissa on näyttöä muusta, esittäköön se nyt. Ja jos ei, on aika lopettaa vihjailut ja kertoa ääneen, mistä syytätte ja mihin syytöksenne perustuu. Muuten kyse ei ole tosiasioista, vaan vaalipelistä suomalaisten luottamuksen kustannuksella.

Ottipa Kopra puheessaan esille myös entisen pääministerin Sanna Marinin (sd.).

– Missä oli huoli silloin, kun Uniperissa katosi miljardeittain veronmaksajien rahaa? Silloinen pääministeri jatkoi lomaansa, ja keskustalainen puhemies arvioi, ettei koollekutsumisen kynnys täyttynyt. Kyseessä Suomen taloushistorian suurimmat tappiot.

Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä palasi ryhmäpuheessaan menneisiin.

– Kyse oli suomalaisten kansallisomaisuudesta ja erittäin merkittävistä taloudellisista menetyksistä. Perussuomalaiset vaativat tuolloin, että ministereiden Marinin, Saarikon, Lintilän ja Tuppuraisen on tultava esiin ja annettava asiasta selvitys eduskunnalle kesken istuntotauon. Vaatimuksistamme huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesken kesän istuntotauon, eikä silloinen hallitus katsonut tarpeelliseksi käydä vastaavaa avointa keskustelua, kun täällä salissa tänään käydään.

VASEMMISTOLIITON ryhmäpuheenvuoron pitäneen Minja Koskelan mukaan suomalaisilla on oikeus odottaa, että veronmaksajien rahaa käytetään avoimesti, tasapuolisesti ja yhteisen edun mukaisesti.

– Ilmoittamalla, että valtiontukea ei enää edistetä, Orpo ja kokoomus käytännössä myönsivät toimineensa asiassa väärin. Tämä on paradoksaalista, sillä viimeisten viikkojen kuluessa Orpo on yrittänyt osoittaa, että mitään väärää ei olla tehty.

Koskelan mukaan kyse ei ole yksittäisestä rahoitusratkaisusta vaan siitä, miten hallitus kohtelee eri ihmisryhmiä ja toimijoita.

– Suhmurointi on lähtökohtaisesti aina väärin, mutta erityisen väärin se on silloin, kun samaan aikaan pienituloisilta, sairailta, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä leikataan.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan hallitus on epäonnistunut myös moraalisesti.

- Päätösten piti perustua tutkittuun tietoon ja huolellisiin vaikutusarvioihin, mutta niille on viitattu kintaalla, Kurvinen sanoi ryhmäpuheenvuorossa.

Kurvisen mukaan yritystukia ei voi jakaa sillä perusteella, onko yrityksen lobbarina oma puolueystävä vai ei.

PÄÄMINISTERI Petteri Orpo (kok.) sanoo pitävänsä hallituksen päätöksentekoon sekä itseensä kohdistavia epäilyjä vakavina.

Orpo avasi eduskunnan täysistunnon puheenvuorollaan valtioneuvoston tiedonannosta Garden Helsinki -hankkeeseen liittyen.

Kokoomuslainen pääministeri totesi myös, ettei vaalirahoituksella ole vaikutusta hallituksen suhtautumiseen Garden Helsinki -hankkeeseen. Hänen mukaansa on toimittu vaalirahoituslain edellyttämällä tavalla.

Orpon mukaan on hyvä, että eduskunta saa oikeat ja tarkat tiedot ehdollisesta tukipäätöksestä.

Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö esitti epäluottamusta pääministeri Orpolle vihreiden ryhmäpuheenvuorossa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Koskela kertoi puheenvuorossaan puolueensa tukevan vihreiden epäluottamuslausetta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU