Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

30.9.2025 07:09 ・ Päivitetty: 30.9.2025 08:50

Luke: Näin paljon Suomen susikanta on taas kasvanut

iStock

Suomen susikanta on tutkijoiden mukaan vahvassa kasvussa, ja lisää susia on tullut muun muassa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo, että Suomessa oli viime keväänä merkittävästi edellisvuotta suurempi susikanta. Susien esiintyminen ja kannan kasvu painottuvat voimakkaasti länteen ja erityisesti Lounais-Suomeen.

Kaikkiaan Suomessa oli Luken arvion mukaan maaliskuussa yhteensä 430 sutta. Viime vuoden maaliskuussa susia oli arviolta 295. Kasvua kannassa on jopa 46 prosenttia.

Susien määrään lasketaan lauma- ja parireviireillä asuvat sudet, reviirien ulkopuolella elävät yksilöt sekä puolet rajareviirien yksilöistä. Kokonaan Suomessa sijaitsevilla reviireillä poronhoitoalueen ulkopuolella arvioitiin olevan 394 sutta.

Susireviirejä oli arviolta 76. Susireviirillä tarkoitetaan aluetta, jota asuttaa susilauma tai -pari.

PORONHOITOALUEELLA ei arvioitu maaliskuussa olleen pysyviä pari- tai laumareviirejä.

Vielä viime syksynä poronhoitoalueella arvioitiin olleen kuusi reviiriä, joista yhdellä oli perhelauma. Reviirit hävisivät kevääseen mennessä, kun 26 sutta metsästettiin alueelta vahinkoperusteisin poikkeusluvin.

Lisää aiheesta

Susikannan koko vaihtelee merkittävästi vuoden aikana. Luken ennuste marraskuun kannasta on noin 560 sutta. Ensi vuoden maaliskuulle kannaksi on arvioitu noin 440 sutta. Ennuste koskee kokonaan Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella elävää susikantaa.

ENNUSTEISSA ei ole otettu huomioon mahdollista kannanhoidollista metsästystä, jota hallitus on ilmoittanut edistävänsä jo ensi talveksi.

Suomessa susikanta onkin jo sellaisella tasolla, että suden kannanhoidollinen metsästys on perusteltua. Näin arvioi neuvotteleva virkamies Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä Luken katsauksen tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU