Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

7.7.2025 07:29 ・ Päivitetty: 7.7.2025 07:29

Luonnonsuojeluliitto: Hallitus pakoilee vastuuta ja siirtää päätöksiä ilmastotoimissa

Jukka-Pekka Flander/Demokraatti
Luonnonsuojeluliiton mukaan metsien hakkuita olisi kohtuullistettava 55-60 miljoonaan kuutioon vuosittain nykyisen yli 70 miljoonan sijaan.

Luonnonsuojeluliiton mukaan hallituksen tuore energia- ja ilmastostrategia ei esitä vaikuttavia toimia hiilinielujen pelastamiseksi. Liitto syyttää hallitusta vastuun pakoilusta.

Demokraatti

Demokraatti

Liiton kannanotossa sanotaan, että Petteri Orpon (kok.) hallitus vyöryttää jo kautensa puolivälissä vastuun välttämättömistä ilmastotoimista seuraavan hallituksen harteille.

Toissa viikolla julkaistu ilmastovuosikertomus osoitti tiedotteen mukaan taas kerran Suomen ilmastopolitiikan hälyttävän tilan: erityisesti maankäyttösektorilla ilmastotavoitteiden ja politiikkatoimien välinen kuilu on ammottava.

Kertomuksessa myös viitattiin useaan otteeseen siihen, että hallituksen energia- ja ilmastostrategiassa sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa esitettäisiin toimia tilanteen korjaamiseksi.

– Molemmat suunnitelmat ovat kuitenkin tyhjää täynnä. Tuore energia- ja ilmastostrategia nojaa epärealistisiin toiveisiin tulevaisuuden teknologioista, jotka eivät ole toteutettavissa lähivuosina. Esimerkiksi tekniset nielut eivät ratkaise Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, koska teknologiaa ei ole olemassa, ja sen kehittäminen on kallista.

– Samaan aikaan hallitus jättää välittömästi toteutettavissa olevat, huomattavasti kustannustehokkaammat hiilinielutoimet toteuttamatta, sanoo ilmastoasiantuntija Nelli Immonen tiedotteessa.

LUONNONSUOJELULIITTO muistuttaa, että maankäyttösektorin nieluvajeen korjaamiseksi on tarjolla tehokkaita toimia.

Lisää aiheesta

Näitä ovat esimerkiksi metsien kiertoaikojen pidentäminen taloudellisin ohjauskeinoin, maankäytön muutosmaksun käyttöönotto sekä puuston ikä- ja läpimittarajojen palauttaminen metsälakiin. Lisäksi puupohjaisten polttoaineiden yli 400 miljoonan euron veroedusta luopuminen ohjaisi puuta korkeamman jalostusarvon tuotteisiin energiakäytön sijaan.

Mainituilla ohjauskeinoilla olisi liiton mukaan mahdollista kohtuullistaa metsien hakkuutasoa.

Luonnonsuojeluliiton mukaan metsien hakkuita olisi kohtuullistettava 55-60 miljoonaan kuutioon vuosittain nykyisen yli 70 miljoonan sijaan. Energia- ja ilmastostrategiassa ei kuitenkaan esitetä toimia hakkuutason maltillistamiseksi.

Päinvastoin, strategiassa oletetaan hakkuutason nousevan entisestään ja nielujen jatkavan kutistumistaan.

– Ilman johdonmukaista ja pitkäjänteistä ilmastopolitiikkaa hiilinielukuilun umpeen kuromisesta tulee jatkuvasti epäoikeudenmukaisempaa ja kalliimpaa. Näyttää siltä, että hallitus jättää seuraavalle kaudelle kaikki vaikuttavat päätökset, jotka olisi tehtävä nyt. Tämä on täyttä vastuunpakoilua, sanoo ilmastoasiantuntija Edda Sundström.

LISÄKSI liiton mukaan vaikuttaa siltä, että hallitus välttelee kritiikkiä julkaisemalla keskeisiä ilmastostrategioita keskellä kesälomakautta, kun julkinen huomio on heikoimmillaan.

– Monilla ministeriöillä on myös tapana tiedottaa suurta yleisöä kiinnostavista aiheista perjantai-iltapäivänä. Tämä osoittaa välinpitämättömyyttä avointa ja osallistavaa päätöksentekoa kohtaan ja heikentää kansalaisyhteiskunnan vaikuttamismahdollisuuksia, kannanotossa sanotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU