Hehkuvana polttava lemmensuhde, äidinrakkaus sekä kosto ja kuolema hallitsevat oopperaa ja luovat puitteet dramaattiselle tarinankerronnalle. Tarinan kerrontatasot risteävät selkeyttä ja johdonmukaisuutta hakien, siinä hieman kompastellenkin.

Joan Anton Rechin ohjauksessa oli sekä onnistuneita että pysähtyneitä hetkiä. Näyttämöä olisi voinut hyödyntää ronskimmalla kädellä, henkilöohjauksen seisova vesi olisi saanut läikkyä paikoin huomattavasti roiskeisemmin.

Naiset vetivät näyttämöllä pitemmän korren. Sari Nordqvist Azucenana räjäytti tapahtumat eloon sille astuttuaan. Elena Stikhina Leonorana toi kohtauksiin herkkyyttä, puhtautta ja mielen kauneutta. Elli Vallinoja palvelijatar Ineksen roolissa oli luonteva ja lauloi täysipainoisesti, lupauksia herätellen.

Lavastus koostui taidemaalari Francisco de Goyan maalausten ja piirrosten projisoinneista okran värin elävöittämälle kokomittaiselle taustakankaalle. Viittaus yhdisti taiteilijan aikalaisuuden oopperan tapahtumiin. Vaikutusta tehosti taiteilijan mykkärooli lavan reunamilla. Ohjaustyöryhmän valaistus, videoprojisoinnit ja näyttävä puvustus varmistivat elävän mutta rauhallisen näyttämöllepanon.

Orkesteri paistatteli kapellimestarinsa Patrick Fournillierin innoittuneessa ja innostavassa otteessa. Kuoro esiintyi keskeisessä roolissa (mustalaiset, sotilaat, nunnat ja palvelusväki). Ajatellaanpa, ettei kuoroa olisi, jo ymmärrettäisiin sen merkitys. Erityisesti kuoron miesryhmä otti paikkansa lähes poikamaisen soinnin sävyin sekä tummanpuhuvan massiivisena hahmona.

Elena Stikhinan sopraanossa oli jaloa voimaa ja sointuisaa tasapainoisuutta. Antautuminen rooliin henki aitoutta ja oli kuin kontrasti tarinan vihantäyteisyydelle. Mezzosopraano Sari Nordqvist oli kammotuksellisine sävyineen sekä laulullisesti että roolissaan täysosuma. Elli Vallinoja (Ines) osoitti olevansa solistipankin korkoa kasvava nouseva tähti.

Koit Soasepp (vanha mustalainen) on saanut syvään, joskin hieman löyhään bassoonsa lisää kiinteyttä ja soinnin sävyjä, hienoa. Aquiles Machado (Manrico) sai äänensä avatuksi ja näyttäväksi heiveröisemmän alun jälkeen. Claudio Otellin (Lunan kreivi) baritonin lujuudessa on niukahko sävyvalikoima, roolityö ylen miehekkäästi (?) maailmaa polkeva. Heikki Aalto, (basso baritoni, Ferrandon osassa lauloi sekä vapautuneesti että volyyminsa eheänä säilyttäen.

Trubaduuri täyttää harvalukuisen ensi-iltatarjonnan perinteisesti palkiten. Hieman niukkaa ja rajattua ohjelmisto nykyisellään on, eikä sen soisi enää kutistuvan esimerkiksi tulevien suurproduktioiden vuoksi.

Oopperan lämpiön tarjoilu on kokenut uuden tulemisen. Ollaan pukeuduttu pompöösin ja kalsean yhdistelmäasuun sekavien pöytäyritelmien ja köysiratojen johdatellessa yleisöä portaiden pielessä.

Matti Saurama